02.05.2023

Puolustaja Miika Koivisto ja Kärpät ovat solmineet kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Lisäksi sopimus sisältää vuoden option. Vaasan Sportissa kiekkopolkunsa startannut Koivisto on tuttu Kärppien kannattajille mestaruuskaudelta 2017-2018. Hän pelasi kauden aikana 55 runkosarjaottelua, joissa hän teki Liiga-uransa toistaiseksi kovimmat tehot 10+29=39. Tuolla pistemäärällä hän oli Kärppien tehokkain puolustaja.

Manu on tuore Ruotsin mestari, kun hän voitti viime viikolla SHL:n kultaa edustamansa Växjö Lakers HC:n kanssa. Kyseessä oli hänen uransa toinen Ruotsin mestaruus – ensimmäisen kullan hän saavutti niin ikään Lakersin kanssa keväällä 2021.

Koivisto, 32, on meritoitunut myös miesten arvokisoissa. Hän edusti Suomea Pyeongchangin olympialaisissa vuonna 2018. MM-kisoissa hän on pelannut Leijonien paidassa vuosina 2018, 2019 ja 2021. Vuoden 2019 MM-turnauksessa Suomi voitti kultaa ja kevään 2021 kisoista irtosi hopeaa.

Kärppäorganisaation ammattimaisuus teki Koivistoon vaikutuksen, kun hän edellisen kerran edusti keltamustia.

”Resurssit ovat sellaiset, että siellä on mahdollisuus joka vuosi pärjätä. Eiväthän ne tietenkään takaa mitään, mutta antavat mahdollisuuden siihen.”

Koiviston mukaan suurin eroavaisuus SHL:n ja kotimaisen Liigan välillä on kaukaloiden koko.

”SHL:ssä on isommat kaukalot, ja siellä luistellaan enemmän. Siellä ei oikein malteta pelata träppiä tai odottaa, vaan saatetaan vähän huolimattomastikin pakottaa paineelle. Liigaa on tullut seurattua säännöllisesti viime vuosina, ja kyllä sekin on sarjana muuttunut siitä, kun itse siellä viimeksi pelasin. Nykyään aika moni joukkue pyrkii aktiivisempaan peliin, mutta edelleen järkevältä pohjalta – ei niin, että mennään vain, koska on pakko mennä.”

Millainen Miika Koivisto Kärppiin saapuu nyt?

”Totta kai sitä on kasvanut pelaajana tässä vuosien aikana. Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän opit. Kamppailuvoimaa on tullut lisää. Pyrin liikuttamaan kiekkoa fiksusti, sijoittumaan järkevästi ja tekemään hyviä ratkaisuja hyökkäyspäässä”,

Manu kiteyttää.

Kärppien kehitysjohtaja Lasse Kukkosen mukaan Koiviston kiinnittäminen viimeistelee Kärppien pakiston tulevalle kaudelle.

”Saadaan meille oululaisille tuttu, todellinen huippupuolustaja. Hänen uraansa kun tarkastelee, niin huomataan, että hän on voittanut useammassa eri paikassa, ja hänen mukanaan saadaankin lisää voittamisen kulttuuria arkeen. Hän näyttää hyvää esimerkkiä meidän nuoremmille pelaajille ja tuo oman iloisen persoonansa pukukoppiimme. Manu on kaiken kaikkiaan fiksu pelaaja, joka liikuttaa erinomaisesti kiekkoa ja pystyy pelaamaan kaikenlaisissa tilanteissa. Hienoa saada hänet takaisin Ouluun ja Kärppiin!”