15.10.2021

Kärpät ja HPK kohtaavat Oulun Energia Areenalla tänään perjantaina ja huomenna lauantaina. Ensimmäinen kohtaaminen käynnistyy tänään kello 18:30.

Oulussa saadaan viikonlopun aikana nauttia mahan täydeltä huippukiekkoa, kun Kärpät isännöi perättäisinä päivinä kovaan lentoon äitynyttä HPK:ta. Nihkeästi kautensa aloittanut hämeenlinnalaisjoukkue päätyi vaihtamaan valmentajaa kahdeksan ottelun jälkeen, ja Jarno Pikkaraisen otettua ohjat tulos on ollut komeaa katsottavaa. Kolme ottelua Pikkaraisen alaisuudessa on tuottanut täydet yhdeksän sarjapistettä. Menneenä keskiviikkona HPK haki 2-4 vierasvoiton Sportista.

Kärpät lähtee iltaan pelattuaan viimeksi vajaa viikko sitten lauantaina. Tuolloin Raksilassa vietettiin todellista juhlailtaa, kun Ilkka Mikkolan pelinumero 6 nostettiin Oulun Energia Areenan kattoon. Vauhdikas ja tapahtumarikas ottelu päättyi Kärppien 2-1 jatkoaikavoittoon Ville Koivusen osuman turvin. Kärpät on illan otteluun lähdettäessä sarjataulukon neljännellä sijalla. Joukkue on jäänyt kuluvalla kaudella vain kertaalleen täysin ilman sarjapisteitä.

Kärpät ja HPK kohtasivat ensimmäisen kerran tälle kaudelle jo syyskuun puolivälissä, kun HPK vieraili Oulussa. Tuolloin vieraat nappasivat 1-2 jatkoaikavoiton, kun nykyisin joukkueensa kultakypärää kantava Michael Joly ratkaisi ottelun maalillaan.

Petter Emanuelsson työstää peliään kärsivällisesti

Lokakuun alussa Kärppiin siirtynyt Petter Emanuelsson hyppäsi pitkän pelitaukonsa jälkeen suoraan syvään päähän, kun maanantaina joukkueen mukaan liittynyt hyökkääjä pelasi heti ensimmäisellä viikollaan kolme ottelua neljään päivään. Kuluvalla viikolla joukkue on ehtinyt harjoittelemaan enemmän, mikä on ollut Emanuelssonin mukaan tervetullutta.

”Meillä on hyvä harjoitusviikko takana, se on tehnyt minulle hyvää. On ollut helpompi päästä pelisysteemiin kiinni. Viime viikolla pelasimme monta peliä, joten nyt on ollut hyvä harjoitella enemmän. Olemme valmiina tuleviin peleihin.”

Ennen Ouluun siirtymistä Emanuelssonilla oli allaan pitkä tauko peleistä. Miehen omien sanojen mukaan kroppa on herännyt takaisin ammattikiekkoilijan rytmiin, mutta pelin sisällä tekemistä riittää vielä.

”Kroppa tuntuu hyvältä. Ajoitusten ja muun kanssa pitää tehdä vielä töitä, mutta ne tulevat päivä päivältä helpommin. Tiedän, että minun pitää olla kärsivällinen. Peli ei löydy saman tien, vaikka sitä haluaisikin.”

Emanuelsson on väläytellyt ensimmäisissä otteluissaan terävää kutiaan. Debyyttiottelussa kauden avausosuma syntyi ensimmäisellä laukauksella, eikä maalinteko ole ollut kaukana muissakaan otteluissa. Hyökkääjä uskoo, että kauden edetessä hän pääsee käyttämään laukaustaan enemmän ja enemmän.

”Haluan käyttää laukaustani paljon, sillä olen enemmän laukoja kuin syöttäjä. Uskon, että pystyn ampumaan enemmän, kuin ensimmäisessä kolmessa pelissäni.”

Poissaolot muokkaavat kokoonpanoa

Kärpiltä on tänään sivussa kourallinen vakiokokoonpanon miehiä. Sivussa ovat Mika Pyörälä, Casey Wellman, Troy Bourke, Mikko Niemelä, Miihkali Teppo ja Taneli Ronkainen. Poissaolot vaikuttavat luonnollisesti pelaavaan kokoonpanoon, ja Kärppien riveistä löytyykin mielenkiintoisia parivaljakoita ja ketjukoostumuksia. Kärpät tänään:

Mäenalanen – Mustonen – Leskinen
Hermonen – Räty Aa – Emanuelsson
Koivunen – Koskenkorva – Aaltonen
Tieksola – Hyry – Räty Ak
Heikkala

Ohtamaa – Paaso
Byström – Niemelä T
Tiuranimi – Niskala

Galimov
(Blomqvist)

Kärpät – HPK tänään Oulun Energia Areenalla kello 18:30. Liput otteluun löydät kätevimmin Ticketmasterista!