19.01.2021

Kärppien kahden ottelun viikko käynnistyy tänään, kun KalPa vierailee Oulussa. Aatu Räty on palannut Liiga-kaukaloon intoa ja energiaa täynnä.

Jos lähdettäisiin tutkimaan kuka näytti nauttivan pelipäivän aamujäistä eniten, nousisi nuori Aatu Räty varmasti kärkisijalle. Kikkaa kikan perään hymy huulilla viljellyt hyökkääjä oli jäällä ensimmäisten joukossa ja vietti jäätreenin päätyttyä vielä hetken harjoittelemalla aloituksia. Pitkän pätkän pelaamatta ollut Räty on ollut virtaa täynnä viime peleissä, sillä kaipuu kaukaloon ehti äityä jo melko kovaksi. Räty pelasi viime viikon molemmat Lukko-ottelut.

”Tosi kova polte oli päästä taas pelaamaan. Oli puolentoista, melkein kahden kuukauden tauko peleistä, kun oli vähän sairastumistakin. Oli mahtava päästä pelaamaan, ja vieläpä kärkipelejä.”

Tuloksena noista otteluista Kärpillä oli voitto ja tappio. Tehottomuus vaivasi joukkuetta edelleen, mutta varsinkin ensimmäisessä ottelussa Kärpät pystyi pelaamaan vauhdikasta lätkää ja luomaan paljon maalipaikkoja. Räty pelasi ottelut yhdessä isoveljensä Akun ja Jussi Jokisen kanssa.

”Ensimmäinen peli oli meiltä todella hyvä, varsinkin ottelun alku. Tuntui, että saatiin Akun ja Jusan kanssa kentällä hyvää peliä. Toinen peli ei ollut ihan niin huippusuoritus ketjulta tai itseltä. Jusan kanssa on ollut mukava pelata. Kesällä aloitettiin samassa ketjussa, ja kuviot ja kemiat olivat vielä hyvin tallella.

Aatu jatkaa tänään Jokisen kanssa, mutta Akun paikan ketjussa ottaa Radek Koblizek.

Räty on yksi oman ikäluokkansa kärkinimistä jopa kansainvälisellä tasolla. Keskustelu nuoren lupauksen ympärillä käy kiivaana ja pelilliset otteet ovat tarkassa syynissä. 18-vuotias Räty pitää kuitenkin päänsä kylmänä ja pyrkii kohdistamaan oman keskittymisensä oikeisiin asioihin.

”Kokonaisvaltaisempi peli ja luistelu ovat olleet minulle isoja kehityskohteita. Tuntuu, että niissä on vähän menty eteenpäinkin.”

Illan otteluun Räty lähtee nöyrin mielin.

”KalPa on kova vastus. Fyysinen ja luisteleva joukkue. Jos pysymme omassa pelisuunnitelmassamme ja pelaamme nöyrästi, niin tulee varmasti hyvä peli.”

Kärpät tänään:

Pyörälä – Kunyk – Aaltonen
Jokinen – Räty Aatu – Koblizek
Karvinen – Mustonen – Räty Aku
Sailio – Kristof – Tieksola

Sulak – Heshka
Byström – Puutio
Ronkainen – Niemelä
Huttula

Annunen
(Rybar)

Kärpät – KalPa käyntiin kello 18:30! Suora lähetys C Moressa.