Oulun Kärppien kokenut maalivahtivalmentaja Ari Hilli on jälleen uuden projektin edessä, kun joukkueen maalivahtikaksikko vaihtui kesän aikana. Vaikka torjujat Justus Annunen ja Patrik Rybár ovat vielä katsomattomia kortteja Liigassa, valmentaja uskoo vahvasti kaksikon vahvuuksiin.
Kärppien miehistö koki kesän aikana suuria muutoksia, eikä vähiten tolppien välissä, kun sekä Veini Vehviläinen että Jussi Rynnäs suuntasivat ulkomaille. Joukkue ei kuitenkaan jäänyt pulaan, sillä heidän tilalleen on nousemassa seuraava kova parivaljakko; Justus Annunen ja Patrik Rybár.
Kaksikosta nuorempi, 19-vuotias Annunen, on Kärppien seuraajille tuttu, vaikkei miehellä toistaiseksi olekaan vyöllään kuin kaksi ottelua Liigassa. Annunen pelasi viime keväänä A-nuorten mukana ja auttoi joukkueensa alle 20-vuotiaiden Suomen mestaruuteen. Lisäksi hän toimi varamaalivahtina edustusmiehistössä kevään pudotuspeleissä. Annusen otteita on päästy ihailemaan myös nuorten maajoukkueissa useaan kertaan.
Rybár sen sijaan ei ole pelannut Suomessa aikaisemmin. Hänellä on takanaan yksi vuosi AHL:ssä ja kaksi Tšekin pääsarjassa, ja molempien maiden jääkiekkokulttuuri eroaa huomattavasti Suomen omasta. Liigan pelitapaan Slovakian maajoukkuenimellä on totuttelemista, mutta onneksi hän saa laadukasta opastusta Kärppien maalivahtivalmentajalta Ari Hilliltä.
Lukuisia maalivahteja vuosien aikana kehittänyt Hilli kertoo, että ulkomailta saapuvan pelaajan sopeuttaminen Liigaan on oma prosessinsa. Pelitavat eroavat paljon esimerkiksi Tšekin ja Suomen sarjojen välillä.
“Sopeuttaminen on se isoin tehtävä tällä hetkellä. Tšekeissä syötellään paljon ja haetaan maalipaikkaa viimeiseen asti ja Suomessa on maskipelaamista enemmän. Muistetaan myös, että Rybár pelasi viime vuonna pienessä kaukalossa, mutten usko isomman kaukalon tuovan ongelmia”, Hilli kertoo.
Täysi luottamus
Hilli oli mukana Rybárin hankkimisessa. Kun valmentaja ja seura näkivät slovakialaisen pelejä, pelaajasopimuksen laatiminen 190-senttisen molarin kanssa oli helppo päätös.
“Rybár on nykyaikainen maalivahti. Torjuntatekniikka sekä liikkuminen toimii ja muut perusasiat ovat kunnossa. Maajoukkuevahti, joka jakoi viime kaudella Harri Säterin kanssa pelit AHL:ssä. Kuului sitä ennen Tšekeissä sarjan parhaimpiin. Hyvän maalivahdin olemme tänne saaneet”, Hilli linjaa.
Kärpät valmistautuu lähestyviä CHL-pelejä ja runkosarjaa varten pelaamalla vielä kaksi harjoitusottelua. Ensi perjantaina joukkue testaa TPS:n vahvuuden Pyhäjärvellä ja tiistaina Luleå HF:n Oulun Energia Areenalla. Hilli uskoo, että uusi ja yleisölle vielä tuntematon maalivahtikaksikko on valmis nurkan takana odottavaan haasteeseen.
“Molempiin on täysi luottamus. He pystyvät jakamaan tulevan pelikuorman ja auttamaan joukkuetta kehittymään”.
(Kuva: Jussi Määttä)