30.11.2024

Kärpät – Ässät 1-4

Kärpät kohtasi lauantai-iltana Porin Ässät Oulun Energia Areenalla. Ottelu oli joukkueiden toinen keskinäinen kuluvalla kaudella. Runkosarjan alussa käyty taisto Porin päässä ratkesi vasta jatkoajalla, ja tuolloin Kärpät vei mukanaan kaksi pistettä. 

Marraskuun viimeinen ilta lähti käyntiin parilla erikoistilanteella, kun vierasjoukkueelle vihelletiin avauserän kummallakin puoliskolla kertaalleen jäähyt. Kotijoukkue ei kuitenkaan onnistunut tekemään tulosta ylivoimalla. Erän viimeisellä peliminuutilla Ässät iski illan ensimmäisen osuman, ja erätauolle siirryttiin vieraiden 1-0 johdossa.

Erässä numero kaksi nähtiin puolestaan kaksi kärppäjäähyä, joista jälkimmäisen aikana Ässät karkasi jo kahden maalin johtoon. Ylivoimaosuman viimeisteli puolustaja Arttu Kärki syöttäjinään hyökkääjät Lenni Hämeenaho ja Jan-Mikael Järvinen.

Ottelun päätöserässä Kärpät pääsi kirimään hyökkääjä Austin Rueschhoffin johdolla. Ajassa 51:55 syntyneen 1-2 osuman syöttäjinä operoivat puolustajakaksikko Atte Ohtamaa ja Arttu Paaso. Oululaisten pettymykseksi porilaiset keskeyttivät tylysti kotijoukkueen takaa-ajon iskemällä illan kolmannen maalinsa vain parikymmentä sekuntia myöhemmin. Pelin viimeminuuteilla nähtiin vielä yksi osuma, kun Ässien hyökkääjä Dylan Fabre löi kiekon tyhjään kärppämaaliin.