20.04.2021

Kärppien ja HIFK:n välinen neljännesfinaalisarja jatkuu tänään Helsingissä. Aku Räty hyppää mukaan kokoonpanoon.

Kärpät ja HIFK avasivat neljännesfinaalisarjansa eilen Helsingissä, ja kotijoukkue IFK onnistui nappaamaan ensimmäisen kolmesta vaadittavasta voitosta. Varsinkin ensimmäiset kaksi erää helsinkiläiset olivat pelissä edellä, ja päätöserän alussa syntynyt Micke-Max Åstenin 2-0 maali teki vuoresta jyrkän kiivettävän. Kärpät nousi ottelussa vielä kahdesti maalin päähän, mutta loppulukemat kirjattiin kotijoukkueelle 3-2. Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Mannerin mukaan Kärpät ei pystynyt vastaamaan IFK:n suoritustasoon eilisiltana.

”Ei ihan pärjätty, kotijoukkue oli piirun verran liian kova. Sarja on lyhyt, ja hetkessä eläminen korostuu. Sätkimme hyvin pelissä mukana, mutta kotijoukkueen laajuus ja voima olivat liikaa.”

Eilisen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Manner ei lähtenyt suuremmin perkaamaan mahdollisia muutoksia sarjan toiseen otteluun. Kärpillä on allaan jo playoffien 1. kierros, joten joukkueen pelikuorma on kova. Manner kuitenkin pitää tiuhaa pelitahtia hyvänä asiana.

”Ei varmasti mitään isompaa. Palautellaan ja jatketaan taistelua. Hienoa, että pelit ovat peräkkäin. Saadaan näinä aikoina mahtavia matseja, vaikka olisihan se parempi jos olisi halli täynnä yleisöä ja tunnetta enemmän.” 

Eilisen ottelun alku oli Kärpille haastava, joten voidaan olettaa, että tämän päivän otteluun tuon merkitystä on korostettu. Lyhyessä sarjassa tämän päivän ottelun rooli koko sarjan kannalta on valtava. IFK saisi voitolla peräti kolme katkaisun paikkaa, kun taas Kärpät pystyisi tuomaan sarjan tasoihin ennen kotikaukaloon siirtymistä. Ottelusarjan kolmas kohtaaminen käydään torstaina, ja mahdollinen neljäs perjantaina Oulussa.

Räty korvaa Hermosen

Isoja muutoksia ei ole luvassa, kuten Manner eilen jo lupailikin. Kärpät tuo yhdet tuoreet jalat kokoonpanoon, kun Aku Räty korvaa Julius Hermosen kolmosketjun oikeassa laidassa. Muulta osin Kärppien kokoonpano on eiliseen nähden identtinen. Kärpät tänään:

Pyörälä – Kunyk – Koblizek
Aaltonen – Räty Aa – Tieksola
Jokinen – Mustonen – Räty Ak
Sailio – Kristof – Karvinen

Byström – Niemelä M
Huttula – Heshka
Sulak – Niemelä T
Ronkainen

Rybar
(Annunen)

Neljännesfinaalien GAME 2, HIFK – Kärpät käyntiin kello 18:30! Suora lähetys ottelusta C Moressa!