13.03.2021

Kärppien kolmen ottelun peliviikko huipentuu tänään Hämeenlinnassa, Pohjantähti Areenalla. Kyseessä on jo kauden viides kohtaaminen HPK:n kanssa. Kärpät on onnistunut voittamaan kaikki neljä aiempaa otteluaan hämeenlinnalaisia vastaan, ja sarjapisteet ovat jakautuneet Kärppien hyväksi 10-2.

Kärppien peliviikko alkoi kahdella peräkkäisellä kotiottelulla. Ensin tiistaina kotijoukkue onnistui peittoamaan Vaasan Sportin puhtain lukemin 3-0. Keskiviikkona vastaan asettui HPK, jonka kanssa ratkaisu venyi huomattavasti pidemmälle iltaan. Varsinaisen peliajan päätyttyä lisäpistettä haettiin maalittoman jatkoajan jälkeen voittomaalikilpailusta. Lopulta Kärpät vei ottelun nimiinsä lukemin 4-3, kun hyökkääjät Radek Koblizek ja Aku Räty onnistuivat maalinteossa, maalivahti Justus Annusen pidettyä HPK:n yritykset nollilla. Tappion jälkeen HPK suuntasi Jyväskylään, missä se otti torstaina JYPistä kolmen pisteen voiton.

Kärpät on pelannut tähän iltaan mennessä 44 runkosarjaottelua. Joukkueella on kasassa 79 pistettä, joiden turvin se sijaitsee parhaillaan sarjataulukon sijalla 5. HPK:lle pelejä on kertynyt 47 ja pisteitä 55. Illan kotijoukkue on tällä hetkellä sarjassa kahdentenatoista. Reaaliaikaisen sarjataulukon löydät täältä.

Keskiviikon kokoonpanoon on tehty tälle iltaa hienoisia muutoksia. Aku Räty ja Jesse Koskenkorva huilaavat tänään, joten kakkosketjun oikeassa laidassa nähdään Julius Hermonen, ja Aatu Räty ottaa paikan nelosketjun keskeltä. Seiskapakkina pelaa Taneli Ronkaisen sijaan Jaakko Niskala, ja maalissa vahtivuoron saa Patrik Rybar.

Kärpät Hämeenlinnassa:

Pyörälä – Kunyk – Tieksola
Mustonen – Kristof – Hermonen
Jokinen – Metsävainio – Koblizek
Sailio – Aa Räty – Karvinen

Huttula – Heshka
Byström – M Niemelä
Sulak – Puutio
Niskala

Rybar
(Annunen)

Ottelu alkaa kello 17:00, ja sitä voi seurata suorana lähetyksenä C Moren suoratoistopalvelusta!