03.04.2021

Kärpät ja KooKoo kohtaavat toisensa tänään viimeistä kertaa runkosarjassa. Ennen tätä iltaa joukkueet ovat pelanneet vastakkain kolmesti kuluneella kaudella. Kolmesta keskinäisestä ottelusta Kärpät on voittanut kaksi varsinaisella peliajalla ja KooKoo yhden voittomaalikilpailun päätteeksi.

Sekä Kärpät että KooKoo lähtevät iltaan tappiot niskassaan. Kärpät pelasi edellisen ottelunsa Oulussa torstaina HPK:ta vastaan, jolle se joutui taipumaan lopulta lukemin 1-3. KooKoo puolestaan kohtasi eilen Lumon Areenalle vieraaksi saapuneen Lahden Pelicansin, joka onnistui jättämään sekä maalien että pisteiden valossa kotijoukkueen nollille.

Kärppien ykkösketju pysyy edelleen muodossa Pyörälä – Kunyk – Tieksola. Muilta osin ketjukoostumuksia on muutettu torstain ottelusta. Kakkosketjun keskellä jatkaa Michal Kristof, joka saa laidoilleen Jussi Jokisen ja Radek Koblizekin. Aatu Räty siirtyy kolmosketjun keskelle Jesse Koskenkorvan ottaessa paikan nelosessa. Ketjutovereikseen nuorempi Räty saa Aleksi Mustosen sekä veljensä Aku Rädyn.

Myös pakiston koostumuksessa nähdään muutoksia. Libor Sulak ja Shaun Heshka muodostavat parin, ja Joona Huttulan rinnalla pelaa Miihkali Teppo. Seitsemäntenä puolustajana nähdään tänään Taneli Ronkainen. Maalia vartioi Justus Annunen.

Kokoonpano illan otteluun:

Pyörälä – Kunyk – Tieksola
Jokinen – Kristof – Koblizek
Mustonen – Aa Räty – Ak Räty
Sailio – Koskenkorva – Karvinen

Sulak – Heshka
Byström – M Niemelä
Huttula – Teppo
Ronkainen

Annunen
(Rybar)

Ottelu alkaa kello 17:00, ja se on nähtävissä suorana C Moren suoratoistopalvelusta!