10.04.2021

Kärpät ja JYP kohtaavat Raksilassa neljännen ja viimeisen kerran kaudella 2020 – 2021. Kärpät jahtaa vielä paikkaa kuuden parhaan joukossa.

Torstaina kotitappion Sportille kärsinyt Kärpät hakee käännöstä kurssilleen lauantai-iltana niin ikään kotikaukalossa, kun JYP vierailee Oulussa. Torstain ottelussa jo avauserässä tappioasemaan joutunut kärppälauma onnistui puristamaan itsensä tasoihin, mutta Sport kuittasi johtonsa takaisin ja viimeisteli illan loppulukemat tyhjään maaliin. Voitolla Sport varmisti paikkansa pudotuspeleissä kaudella 2020 – 2021.

Jo hetken aikaa on ollut suhteellisen selvää, että JYPin kausi tulee päättymään runkosarjaan. Paineettomassa tilassa pelaava joukkue on kuitenkin onnistunut napsimaan pisteitä neljästä perättäisestä ottelusta. Putki käynnistyi 27.3. Jyväskylässä, missä kotijoukkue kaatoi Kärpät maalein 4-2, noustuaan kahden maalin takaa rinnalle ja ohi. Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset kääntyivät Kärppien eduksi maalein 3-6 ja 4-3. Ensimmäinen keskinäinen muistetaan Juhamatti Aaltosen paluuotteluna, missä Aaltonen keräsi peräti neljä syöttöpistettä.

Tilanne sarjataulukon keskivaiheilla on uskomattoman tiukka. Kahdeksantena olevan Kärppien ja neljäntenä olevan Ilveksen erottaa vain 0,037 pistettä / ottelu. Väliin mahtuvat KalPa, Pelicans ja Tappara. Viimeisimpänä mainitun Kärpät kohtaa ensi viikolla kahdesti, joten taistelu pudotuspeliasetelmista tulee venymään aivan loppumetreille.

Kärppien valmennusjohto on pyöräyttänyt hyökkäysketjunsa uuteen uskoon lauantain otteluun. Mika Pyörälä palaa ykkösketjuun Cody Kunykin rinnalle ja ketjun toista laitaa miehittää torstaina maalin iskenyt Radek Koblizek. Kakkosketjussa kokeneet Juhamatti Aaltonen ja Jussi Jokinen saavat väliinsä Aleksi Mustosen. Pitkän pätkän ykkösketjun oikeassa laidassa hyökännyt Tuukka Tieksola muodostaa kolmosketjun yhdessä Michal Kristofin ja Jari Sailion kanssa. Nelosessa hyökkäävät Otto Karvinen, Jesse Koskenkorva ja Aku Räty. Pakisto ja maalivahtiosasto on ennallaan torstaihin nähden. Kärpät tänään:

Pyörälä – Kunyk – Koblizek
Jokinen – Mustonen – Aaltonen
Sailio – Kristof – Tieksola
Karvinen – Koskenkorva – Räty Ak

Sulak – Heshka
Byström – Niemelä M
Huttula – Teppo
Ronkainen

Rybar
(Annunen)

Kärpät – JYP käyntiin kello 17:00. Suora lähetys ottelusta C Moressa.