31.05.2021

Oulun Kärpät saa Troy Bourkesta miehen omien sanojen mukaan nopeajalkaisen ja luotettavan kahden suunnan sentterin, joka haluaa olla myös vaarallinen pelaaja hyökkäyssuuntaan. Kotimaatilallaan Onowayssa, Albertassa kesäkauttaan viettävä kanadalainen odottaa innolla aikaansa Oulussa.

Syksyllä kolmannen kautensa Euroopassa aloittava Troy Bourke, 27, viettää parhaillaan aikaansa perheensä kotimaatilalla, Onowayssa. Noin tuhannen asukkaan kylä sijaitsee 60 kilometriä Edmontonista luoteeseen, joten koko perheen suosikkiseura on luonnollisesti Jesse Puljujärven Edmonton Oilers. Joukkueen kausi päättyi surullisesti suoraan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella neljässä ottelussa, ja se tuntui myös Bourken kotitaloudessa.

”Se kirpaisi. Katsoimme aina Oilersin pelejä kun kasvoin täällä Onowayssa, ja minulla on monia kavereita jotka fanittavat Oilersia hullun lailla. Minäkin tykkään nähdä kun he menestyvät, joten Oilersin putoaminen neljässä pelissä putoaminen oli aika kova paikka.”

Bourken kesän suunnitelmiin kuuluu laatuaika perheen ja ystävien kanssa, sekä totta kai kova harjoittelu. Loppukevät on kulunut paikallisia kiekkojunioreita opastaessa ja maatilan askareiden parissa. Pian hän suuntaa kohti Edmontonia, missä varsinainen kesäharjoittelu alkaa.

”Vietän yleensä kuukauden-pari täällä maatilalla, sitten pari kuukautta harjoittelemassa Edmontonissa yhden ystäväni kanssa. Siskoni asuu myös Edmontonissa, joten on mukava olla hänen lähellään.”

NHL-varaus ei taannut paikka auringossa – Muutto Eurooppaan tuotti tulosta

Bourke on Colorado Avalanchen kolmannen kierroksen varaus kesältä 2012. Paikkaa ylhäältä ei kuitenkaan auennut missään vaiheessa, vaan Bourke vietti kaudet 2014 – 2019 AHL:ssä ja ECHL:ssä kuuden eri joukkueen riveissä. ECHL:ssä hän esiintyi tehokkaasti, mutta AHL:ssä vastuu oli niukkaa, ja rajalliset minuutit jarruttivat hyökkäyspeliä ja kehittymistä. Kaudeksi 2019 – 2020 hän teki päätöksen siirtyä Eurooppaan ja saksalaisen Schwenninger Wild Wingsin joukkueeseen. DEL:in pelityyli ja iso kaukalo sopivat Bourkelle hyvin.

”Ensimmäisenä vuonna minun piti totutella isoon kaukaloon, mutta se sopi peliini hyvin. Viime kausi oli ehkä urani paras. Totuin koko ajan paremmin peliin ja elämäntapaan. Pystyimme parantamaan peliämme joukkueena ja minä paransin peliäni yksilönä.” 

Siirto Suomeen ja Kärppiin tuntuu Bourkelle luontevalta. Taustatyötä on tehty tuttujen pelaajien kautta, ja viestit Kärpistä olivat positiivisia joka suunnalta. Lähitulevaisuuden tavoite, voittaminen, on kirkkaana mielessä.

”Kaikki ovat puhuneet hyvää Kärpistä. Haluan ottaa seuraavan askeleen pelaajana, ja on hienoa tulla huippuorganisaatioon, joka haluaa voittaa. Se on isoin asia minulle. Haluan voittaa mestaruuden, joten siirto Kärppiin oli minulle oikea päätös.”

Kärppien papereissa Bourke on luotettava ja hyväjalkainen kahden suunnan keskushyökkääjä. Kanadalainen allekirjoittaa tämän väitteen, mutta haluaa myös pystyä tuomaan kaukaloon tehokasta hyökkäyspeliä.

”Hoidan puolustuspelin tunnollisesti, mutta viime vuosina olen pystynyt kehittämään myös hyökkäyspeliäni. Haluankin pelata hyökkäävää peliä, mutta en voi olla vastuuton puolustuspäässä.”

”Cowboy-Troy”

 Aiemmissa joukkueissaan Bourke on tunnettu nimellä Cowboy-Troy. Nimen alkuperää ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä maatilalla kasvanut mies on ratsastanut koko ikänsä hevosilla. Hänellä on myös kokemusta rodeoissa kilpailemisesta.

”Ihmiset eivät yleensä pidä minua cowboyna, vaan jääkiekkoilijana, mutta varsinkin ennen ratsastimme isäni kanssa paljon hevosilla ja harrastimme team-ropingia, joten aiemmissa joukkueissani minua on kutsuttu Cowboy-Troyksi.” 

Troy Bourke matkustaa Ouluun heinä-elokuun vaihteessa ja liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen heti elokuun alussa, kun joukkue kokoontuu kesän omatoimijakson jälkeen.