HPK – Kärpät 3-1
Kärpät pelasi vuoden viimeisen vierasottelunsa tänään. Keskiviikkoillan kamppailu Hämeenlinnan Pohjantähti Areenalla päättyi HPK:n voittoon lukemin 3-1.
Otteluun lähdettiin luottavaisena, sillä vyöllä oli jo Jyväskylästä välipäivien vieraskiertueelta kolme pistettä. HPK oli kuitenkin valmistautunut hyvin ja iskikin heti ottelun ensiminuuteilla ylivoimamaalin ja meni 1-0 johtoon. Ensimmäinen erä oli tuon johtomaalin jälkeen hieman tunnustelevaa pelaamista, mutta muutamia maalipaikkoja pystyttiin silti luomaan hyökkäyspäädyssä erän loppua kohti mentäessä.
Toiseen erään lähdettiin agressiivisesti ja petolauma hallitsi peliä ajoittain, kuitenkaan osumatta verkkoon. Toisen erän puolivälissä HPK pääsi yllättämään nopealla vastahyökkäyksellä ja lukemat taululla siirtyivät 2-0. Heti maalin jälkeen Kärpät pääsi ylivoimalle, mutta tänään ei pystytty hyödyntämään erikoistilanteita meidän eduksemme. Ajassa 35:05 HPK iski jo kolmannen maalin ja tuossa samassa ajassa päävalmentaja Lauri Marjamäki päätti vaihtaa maalivahtia (Leevi Meriläinen ? Markus Ruusu) herätelläkseen joukkuettaan ja onnistuikin siinä, nimittäin vain hetkeä myöhemmin Joonas Kemppainen iski Kärppien kavennusmaalin Carl Jakobssonin syötöstä.
Kolmas erä oli taisteluilmettä täynnä ja kavennusmaaleja haettiin myös ilman maalivahtia, mutta Kemppaisen toisen erän maali jäi Kärppien ainokaiseksi. Näin ollen siis loppulukemiksi jäi 3-1.
Taistelu jatkuu perjantaina kotikentällä kun Oulun Kärpät saa vuoden viimeisessä ottelussa vastaansa Lahden Pelicansin.
Illan maalit:
Ottelun lehdistötilaisuus: