“Signaukset hoitaa Visma Sign!”
Kärpät on kiinnittänyt tulevaksi kaudeksi riveihinsä hyökkääjä Roni Hirvosen. Sopimus on yhden vuoden mittainen.
23-vuotias Hirvonen on epoolaisseurojen kasvatti. Keväällä 2019 hän solmi kaksivuotisen Liiga-sopimuksen Porin Ässien kanssa ja saman vuoden syyskuussa hän debytoi Liigassa vain 17-vuotiaana. Kahden Porissa vietetyn kauden jälkeen Hirvonen siirtyi Helsingin IFK:n vahvuuteen.
Hirvonen on NHL-seura Toronto Maple Leafsin toisen kierroksen vauraus vuodelta 2020. Kaudet 2023-2024 ja 2024-2025 hän on edustanut seuran farmijoukkuetta Toronto Marliesia. Noina kausina hyökkääjän pelitovereihin lukeutui muun muassa kärppäkasvatti Topi Niemelä. Menneellä kaudella Hirvonen pelasi yhteensä 59 runkosarjaottelua tehoin 10+11=21.
Hirvosta kuvaillaan monipuoliseksi ja puolustussuuntaan tunnolliseksi hyökkääjäksi, jonka vahvuuksiin kuuluvat myös hyvät kiekonkäsittely- ja pelinlukutaidot.
”Hienoa, että pääsimme Ronin kanssa sopimukseen! Hän on nuori, jo kykynsä näyttänyt pelaaja, jolla on vielä valtavasti potentiaalia kehittyä. Saamme hänen mukanaan pelitaitojen lisäksi myös ison määrän johtajuutta päivittäiseen tekemiseen”,
kommentoi Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen tuoretta hankintaa.
”On upea mahdollisuus päästä edustamaan Kärppiä! Meillä on huikea jengi kasassa ja kovat odotukset kauteen. Vietetään kaikki kiva kesä ja ladataan akut ennen kauden alkua. Nähdään hallilla!”,
lähettää Roni terveisensä Kärppien seuraajille.