18.01.2020

Kärpät suuntasi Raumalta suorinta tietä kohti Isomäki Areenaa, missä Porin Ässät on valmiina isännöimään lauantai-illan näytöstä. Porilaisseura on ollut tähän mennessä mieluisa vastustaja oululaisille, mutta edelliset tulokset eivät tuo kummallekaan etua varmasti jännittävässä ottelussa.

Rauman Lukko onnistui kaatamaan Kärpät eilen pelatussa ottelussa 3–1. Pisteiden kohtaloa täytyi jännittää aivan loppuminuuteille saakka, ja yksittäinen oikea-aikainen kiekon pomppu olisi hyvinkin voinut kääntää ratkaisun päälaelleen. Valmentaja Toni Sihvonen kommentoi lauantaiaamuna, ettei joukkue saanut hyvästä esityksestä kaivattua palkintoa.

Se oli pelillisesti hyvä peli meiltä, mutta lopputulos tietenkin jäi harmittamaan. Joukkueen sitoutuminen oli hyvällä tasolla, ja pystyimme pelaamaan kovassa tempossa ja luomaan maalipaikkoja.

Tänäänkin odotettavissa on hikinen päivä, sillä Ässät on valmis taistelemaan tärkeistä pisteistä ja nousemaan playoff-viivan yläpuolelle.

Kärpät ja Ässät ovat vääntäneet pisteistä tällä sesongilla kahdesti, ja molemmilla kerroilla oululaiset ovat olleet voitokkaita. Viimeksi marraskuussa Isomäellä nähtiin tasaväkinen mittelö, kun Ässät roikkui mukana päätösminuutille saakka, kunnes Jari Sailio viimeisteli maalin tyhjiin ja loppulukemiksi 1–3. Mukaan saadut pisteet lämmittivät joukkuetta, ja niin se tekisi myös tänään. Kärpät on piikkipaikalla neljä pistettä Tapparaa edellä ja Ässät sijalla 11 pisteen takana SaiPasta. Koska runkosarjaa on jäljellä enää 21 ottelua, pistemenetykset kolahtavat entistä lujemmin.

Vierasjoukkueen täytyy olla tänään varuillaan, kun Ässät lähtee kohti vierasjoukkueen päätyä. Porilaisten kultakypärä Tylor Spink onnistui viimeksi maalinteossa ja on tänäänkin isäntien tärkeimpiä yksittäisiä hahmoja yhdessä veljensä Tyson Spinkin kanssa. Jakob Stenqvist tarjoaa tukea siniviivalla ja on johtavia puolustajia Ässien riveissä. Sihvonen kertoo, että Ässien hyökkäykset ovat siitä syystä voimakkaita, koska koko viisikko tekee yhdessä töitä.

Ässät on tiiviillä viisikolla pelaava työteliäs joukkue. Heidän viimeaikaisia pelejään seuranneena on huomannut, että heidän hyökkäykseen lähteminen on laadukasta ja pakit tukevat hyvin hyökkääjiä. Ässät pyrkii kovalla luistelulla varmistamaan kiekon meidän puolustusalueellemme ja antamaan paljon painetta. Meidän tehtävämme on löytää keinot päästä paineen alta pois, ja mielestäni pärjäsimme siinä erittäin hyvin eilen Lukkoa vastaan.

Kärppien kokoonpanossa nähdään pieniä viilauksia. Joona Huttula, Jari Sailio sekä Miska Humaloja huilaavat tänään ja heidän tilalleen nousevat Aleksi Mäkelä, Julius Hermonen sekä Tino Metsävainio. Maalilla torjuu Patrik Rybar.
Illan kokoonpano:

Ottelu alkaa kello 17.00 Isomäki Areenalla ja on seurattavissa Telia TV:ssä sekä Radio Cityn taajuuksilla.