05.03.2022

Kärpät ja IFK tarjosivat Oulun Energia Areenan kauden ennätysyleisölle vauhdikkaan ja viihdyttävän kiekkoillan. Pidemmän korren veti lopulta vierasjoukkue voittomaalikisan päätteksi.

Vierasjoukkue IFK iski ensimmäisenä. Johan Motin vapautti Eetu Koivistoisen läpiajoon, ja illan avausmaali näki päivänvalon ajassa 07:21. IFK oli kaiken kaikkiaan vahvempi joukkue avauserässä, mutta Kärpät onnistui kuitenkin erän lopulla punnertamaan itsensä tasoihin. Petter Emanuelsson viimeisteli kahden miehen ylivoimalla  kauden 19. maalinsa. Syöttöpisteet kirjauttivat Troy Bourke ja Ludwig Byström, joille kummallekin syöttöpiste oli kauden 22. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 1-1 tasalukemista.

Toisessa erässä Kärpät sortui jäähyilyyn, ja erän puolivälin tienoilla IFK kiitti ylivoimamahdollisuudestaan. Jere Innala vei vieraat 1-2 johtoon ajassa 30:46. Raksilan illassa vihellettiin runsaasti pikkukakkosia, ja molemmat joukkueet pääsivätkin kokeilemaan ylivoimaansa vielä kertaalleen toisessa erässä. Lisäosumia ei kuitenkaan nähty, ja toiselle tauolle siirryttiin 1-2 vierasjohdossa.

Kolmannessa erässä Saku Mäenalanen oli esillä hyvässä ja pahassa. Kärppien kultakypärä toi joukkueensa tasoihin heti erän alussa, mutta myöhemmin Mäenalaselle tuomittiin 2+10 minuutin rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta. Mäenalanen seurasi päätöserän loppuun jäähyboksista.

Kärpät kesti Mäenalasen rangaistusta seuranneen alivoiman, mutta seuraavassa vaihdossa helähti. Iiro Pakarinen siivosi oman irtokiekkonsa sisään maalin edustalta ja vei helsinkiläiset 2-3 johtoon ajassa 52:17.

Lauri Marjamäki kokosi joukkonsa mainoskatkon aikana ja lateli joukkueelle selvät sävelet pelin lopusta. Palopuhe teki tehtävänsä, sillä ajassa 57:04 Kärpät tasoitti pelin. Julius Junttila ja David Sklenicka kirjauttivat syöttöpisteet Arttu Hyryn tasoitusmaaliin. Tasalukemat 3-3 johdattivat joukkueet jatkoajalle.

Kärpät sai HIFK:n väärän vaihdon seurauksena vielä jatkoajallakin sauman ratkoa peli ylivoimalla, mutta pakkopeli ei löytänyt askelmerkkejään. Illan ratkaisu siirtyi lopulta voittomaalikisaan, jossa pidemmän korren veti IFK.

Oulun Energia Areenalla ottelua seurasi kauden ennätysyleisö, 5882 katsojaa.

Kärppien pelit jatkuvat ensi viikolla kahdella vierasottelulla. Keskiviikkona Kärppiä isännöi Pelicans, ja perjantaina haetaan revanssia HIFK:sta.