06.09.2019

Heinäkuussa Kärpät solmi yksivuotisen sopimuksen tuoreen MM-kultamitalistin Juho Lammikon kanssa. Ennen siirtymistään Kärppiin 23-vuotias hyökkääjä on pelannut Liigassa ainoastaan kasvattiseurassaan Porin Ässissä. Kolme edellistä kautta Lammikko on edustanut NHL-seura Florida Panthersin organisaatiota.

“Hyvä ensivaikutelma on Oulusta. Mukava, kun joukkueessa oli entuudestaan tuttu kaveri. Ludwig Byströmin kanssa ollaan pelattu yhtä aikaa Springfieldissä AHL:ää parisen vuotta”, Lammikko kertoo.

Keväällä Lammikko juhli MM-kultaa Leijonien riveissä. Hyökkääjä kertoo, että asian suuruus konkretisoitui viimeistään kotimatkalla.

“Mieleenpainuvin hetki oli varmaan se, kun tultiin Suomeen takaisin. Ensinnäkin se paluumatka kokonaan, kun tultiin koneella ja siinä oli hävittäjät vierellä, niin se oli aika ikimuistoinen hetki.”

Kausi 2019-2020 käynnistyi Lammikon osalta viime sunnuntaina CHL-kotipelillä SC Berniä vastaan. Mies kuvailee itseään kahden suunnan hyökkääjäksi.

“Viime vuosina olen pelannut aika paljon alivoimaa ja mielestäni olen suht vahva siinä. Sanoisin, että olen kokonaisvaltainen hyökkääjä ja pyrin koko ajan kehittymään.”

Kauden aikana hyökkääjä on valmis kaikin keinoin auttamaan uutta joukkuettaan menestymään.

“Koittaa tehdä monipuolista työtä, yrittää blokkaa laukauksia, kamppailee kovaa ja yrittää toki tehdä maalejakin. Teen sen, miten ikinä pystynkään auttamaan joukkuetta. Ei sen väliä, millä tyylillä”, Lammikko toteaa.