Kärpät aloittaa peliviikkonsa tänään Mikkelissä, kun Jukurit isännöi oululaisia kello 18:30 alkavassa ottelussa. Mika Pyörälä jahtaa Kärppien kaikkien aikojen Liiga-pistepörssin ykkössijaa.
Sarjataulukon 14. sijalta löytyvä Jukurit on voittanut kaksi edellistä otteluaan. Viime perjantaina mikkeliläiset hakivat 1-2 voiton Lahdesta, ja lauantaina HIFK kaatui kotikaukalossa jatkoajan päätteeksi maalein 3-2. Jukurien kausi käynnistyi lupaavasti, mutta pitkien tappioputkien kasaantuessa synkät pilvet löysivät tiensä Mikkeliin. Joulukuussa joukkue voitti yhden ottelun, eikä tammikuu ollut paljoa pirteämpi. Helmikuussa joukkue onnistui raapimaan kasaan muutaman voiton, mutta pudotuspelipaikka oli lipsunut jo lähes ulottumattomiin. Kärppien apuvalmentaja Lauri Mikkolan mukaan Jukurit pelaa hyvää Suomikiekkoa.
Jukurit on hyvässä vireessä, siitä kertoo IFK:n kaataminen kotona. He pelaavat hyvää Suomikiekkoa, ovat nälkäisiä, sitkeitä ja luisteluvoimaisia. Me yritämme tuoda oman identiteettimme tänään esille kovalla paineistamisella, karvauspelaamisella ja nopeilla käännöillä.
Siirtotakarajalla pelaajaliikennettä nähtiin Mikkelistä enimmäkseen ulospäin. Vadim Pereskokov ja Aleksandr Jakovenko suuntasivat Sveitsiin, Jimi Jalosen ja Kristian Tanuksen pelipaikat löytyivät kotimaasta. Omista nuortista liigadebyyttinsä ovat tehneet mm. Konsta Hirvonen, Kalle Matikainen, Aku Alho, Eetu Randelin, Valtteri Nousiainen ja Jaakko Haarti.
Kärpät nappasi viime viikonloppuna neljä sarjapistettä, kun joukkue kärsi perjantaina jatkoaikatappion KalPalle Kuopiossa, ja lauantaina JYP kaatui Raksilassa maalein 3-1. Viiden pelin pisteputkessa seilaava Jussi Jokinen nappasi kummassakin ottelussa yhden tehopisteen. Viiteen viime peliin Jokisella on kasassa tehopisteet 1+6=7. Viikonloppuna erinomaisessa iskussa oli myös Juho Lammikko, joka kirjautti kahdessa ottelussa pisteet 1+2.
Kärppien Mika Pyörälä jahtaa edelleen Kärppien kaikkien aikojen Liiga-pistepörssin kärkisijaa. Pisteen päähän Jari Viuhkolasta nousseella Pyörälällä on nyt kasassa tehopisteet 188+196=384.
Kärppien kokeneet pelaajat ovat olleet hyvässä iskussa viime aikoina. Jokisen ja Pyörälän lisäksi myös Janne Pesonen oli helmikuussa tehokas. Pitkältä sairaslomalta palannut Pesonen iski helmikuussa tehot 4+4=8. Mikkolan mukaan kokeneiden pelaajien johtajuus on arvokas voimavara keväällä
Muutamalla kokeneemmalla pelaajalla on ollut vähän rikkonainen kausi, mutta he ovat päässeet nyt hyvään vireeseen. Kokeneempien pelaajien odotetaan tuovan johtajuutta kaukaloon joka ilta, mutta he ovat myös pystyneet tekemään tulosta, mikä on tietysti hieno asia.
Kärpillä on tänään mahdollisuus varmistaa runkosarjan voitto. Kaksi pistettä riittäisi nostamaan Kärpät 123 sarjapisteeseen, jolloin sarjakakkosella Tapparalla ei olisi enää mahdollisuutta nousta Kärppien ohi. Voittamalla kaikki ottelunsa Tappara voi nousta 123 pisteeseen, mutta kolmen pisteen voitoissa Kärpät olisi silti edellä.
Kärppien kokoonpanossa ainoa muutos on Justus Annusen paluu. Annunen toimii tänään Patrik Rybarin kakkosvahtina.
Kärpät tänään:
Jukurit – Kärpät tänään Ikioma Areenalla kello 18:30!