Kärpät – Jukurit 1-3
Yleisömäärä: 4104
Keskiviikkona järjestettiin historian ensimmäinen Raksila Appro -opiskelijatapahtuma. Satoja haalareihin sonnustautuneita opiskelijoita oli saapunut seuraamaan Kärppien ja Mikkelin Jukureiden kuluvan kauden kolmatta keskinäistä kohtaamista. Ottelutapahtuman aikana opiskelijat suorittivat erilaisia tehtäviä keräten leimoja appropasseihinsa.
Illan avausmaali nähtiin ottelun toisessa erässä, kun Jukurit-hyökkääjä Patrik Puistola löi ketjutoveri Niko Huuhtasen ja puolustaja Niklas Peltomäen avustuksella kiekon verkkoon. Ajassa 30:01 vieraat kasvattivat johtoasemaansa. 0-2 maalin viimeisteli ruotsalaispuolustaja Linus Nässen. Erän aikana Kärpät onnistui kaventamaan lukemia 1-2. Joonas Kemppaisen osuma jäi kuitenkin kotijoukkueen ainoaksi.
Päätöserän puolivälissä vieraat tehtailivat kolmannen maalinsa. Maalintekijänä operoi hyökkääjä Jarkko Immonen. Ajassa 56:25 Kärpät lähti hakemaan kavennusta ilman maalivahtia, mutta takaa-ajo päättyi tuloksetta.
“Jukurit oli juuri niin vahva kuin tiedettiinkin. Erittäin vahvaa suorittamista heti ensimmäisestä minuutista lähtien. Mistä tykkäsin ja kiitin joukkuetta oli se, että 47 minuuttia pystyttiin kuitenkin aika alasti kotikaukalossa haastamaan Jukureita tuohon peliin, mitä he tänään pelasivat”,
tuumasi Kärppien päävalmentaja Ville Mäntymaa ottelun jälkeen.
Kärppien kotipeliviikko jatkuu lauantaina, kun vastaan asettuu Helsingin IFK. Liput tulikuumaan kamppailuun hankit nopeiten Ticketmasterista!