16.10.2019

Kärpät on solminut loppukauden kattavan sopimuksen hyökkääjä Julius Junttilan kanssa. Junttila on lähtöisin Oulusta ja Kärppien oma kasvatti. 28-vuotias hyökkääjä edusti Kärppiä edellisen kerran kaudella 2017-2018, jolloin hän voitti joukkueen sisäisen piste- ja syöttöpörssin tehoilla 13+39=52. Kyseinen kausi päättyi kultajuhliin, kun Kärpät voitti seurahistoriansa kahdeksannen Suomen mestaruuden.

Kauden 2018-2019 Junttila aloitti KHL-joukkue Sibir Novosibirskin riveissä. Sopimus kuitenkin purettiin syyskuussa 2018, ja pian tämän jälkeen hyökkääjä siirtyi loppukaudeksi Ruotsin SHL-joukkue Växjö Lakers HC:n vahvuuteen.

Liigassa Junttila on edustanut yksinomaan Kärppiä ja voittanut joukkueen mukana yhteensä kolme SM-kultaa, yhden SM-pronssin sekä CHL-hopeaa.

Urheilutoimenjohtaja Harri Aho kuvailee Junttilaa kansainvälisen tason laitahyökkääjäksi.

Hienoa, että saatiin parhaassa iässä oleva oma kasvatti, joka oli lähtiessään Liigan paras pelaaja. Julius on etsinyt paikkaa ulkomailta, mutta ei ole löytänyt mieleistään. Upeaa, että hän päätti palata kasvattajaseuraansa.

Junttila harjoitteli loppukesästä kuukauden verran Kärppien mukana aina Liigan avaukseen saakka, jonka jälkeen treenit ovat jatkuneet A-nuorten jäävuoroilla. Hyökkääjä liittyy edustuksen treenivahvuuteen heti keskiviikon aamujäillä. Luotto joukkueen menestymiseen kuluvalla kaudella on kova.

Liigassa Kärpät oli se ykkösvaihtoehto. Aiempien vuosien tapaan tavoitellaan onnistunutta ja menestyksekästä kautta. Kun on kyseessä Kärppien tasoinen organisaatio, niin ainahan sitä lähdetään mestaruudesta taistelemaan.