16.09.2019

Maalivahti Justus Annunen on allekirjoittanut jatkosopimuksen Oulun Kärppien kanssa. Uusi sopimus kattaa kaudet 2020–2021 ja 2021–2022.

Molemmat osapuolet ovat todella tyytyväisiä Annusen jatkodiiliin. Kun pelaaja ja seura halusivat jatkaa yhteistyötä, sopimus syntyi melkein kuin itsestään. Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho on mielissään, että 19-vuotias huippulupaus jatkaa kehittymistään Oulussa.

Justus on erittäin lahjakas nuori maalivahti, jonka peli on ollut hyvällä tasolla Liigassa ja CHL:ssä. Hän on alueen kasvatti, jonka toivotaan olevan vielä vuosia meidän maalivahtimme. Hänellä on NHL-varaus, ja aika näyttää, milloin hän on sinne menossa

Aho kommentoi.

Reilu vuosi sitten Colorado Avalanche varasi Annusen kolmannella kierroksella. Miehen unelma on pelata NHL:ssä ja sitä kohti häntä johdattaa maalivahtivalmentaja Ari Hilli.

Justus on tehnyt hienoa työtä Ari Hillin kanssa. Hänessä näkyy se kehitys, joka Arin osaamisella on saatu aikaan, ja heidän yhteistyönsä toimii erittäin hyvin.

Annunen kertoo, ettei muut vaihtoehdot käyneet mielessä. Mies nähdään Kärppien tolppien välissä vielä pitkään.

Koko sopimushomma oli tosi helppo, eikä tarvinnut miettiä ollenkaan muuta. Tiedän tämän olevan minulle paras vaihtoehto ottaa seuraava steppi eteenpäin. Mielelläni jatkan täällä seuraavat kolme kautta,

maalivahti sanoo.

pelaajakortti