Oulun Kärpät hakee tänään kotihallissaan seuraavaa täyttä pistesaalista, kun vastassa on Kuopion KalPa. Edessä on mielenkiintoinen ottelu, sillä viime kaudella joukkueet tarjosivat aina tasaväkisiä näytöksiä ja tuolloin voitot jaettiinkin tasan. Kokoonpanossa nähdään vain yksi muutos.
Kärpät juhli keskiviikkona kotivoittoa Pelicansia vastaan maalein 5-3 ja lähtee tänään hakemaan seuraavaa Liigassa sijalla 12 olevaa KalPaa vastaan. Matsi on joukkueiden välillä kauden ensimmäinen, mutta syksyn alussa joukkueet pelasivat Iisalmessa harjoitusottelun, jonka Kärpät voitti 7-1. Elokuun kohtaamisesta on kuitenkin aikaa ja paljon on ehtinyt tapahtua molemmissa joukkueissa.
KalPan alkukausi on ollut haasteellinen. Kauden 15 ottelusta kuopiolaiset ovat saaneet 3 puhdasta voittoa ja kärsineet 7 varsinaisen peliajan tappiota. Jatkoille venyneissä otteluissa KalPa on plussalla 3-2. Mutta jokainen on peli oma tarinansa. Kärpät ja KalPa pelasivat viime kaudella neljä tiukkaa ottelua, joissa voitot jaettiin tasan. Molemmat kävivät myös hakemassa vierasvoitot, joten missään tapauksessa Kärpät ei saa lähteä peliin takki auki.
Puolustuksessa tänään urakoiva Joona Huttula tietää, että hikinen työvuoro on edessä.
Nopea joukkue vastassa ja kovaa painetta tulee. Varmasti saa muutaman taklauksen ottaa vastaan ja sitä kautta päästä paineen alta pois.
Huttula on pelannut kymmenen Liiga-peliä tällä kaudella ja ollut mukana myös kolmessa CHL-pelissä. Ennakon yläpuolella olevassa haastattelussa hän muun muassa antaa kommentit kuluneesta kaudestaan.
Huttula ja kumppanit joutuvat pitämään silmällä erityisesti KalPan kultakypärää Miikka Pitkästä ja tämän johtamaa kakkosketjua. Hänen vierellään luistelevat Aleksi Klemetti, joka on joukkueensa ahkerin maalintekijä viidellä osumallaan, sekä Mikko Nuutinen, joka on tarjoillut seitsemän maalisyöttöä. Myös puolustaja Lasse Lappalainen on otettava huomioon, sillä hän on joukkueensa ahkerin laukoja ja luo mielellään siniviivalta ruuhkaa maalin eteen.
Jos jokin toimii, sitä ei tarvitse muuttaa. Kärppien kokoonpanossa nähdään vain yksi muutos keskiviikkoisesta, kun Patrik Rybar siirtyy maalille. Sivussa ovat edelleen Taneli Ronkainen, Radek Koblizek, Aleksi Mäkelä sekä Janne Pesonen. Koblizekin ja Mäkelän odotetaan palaavan viikon sisällä takaisin. Pesonen on pelikuntoinen maajoukkuetauon jälkeen ja Ronkaisella menee noin kuukausi kuntoutumisessa.
Ottelu alkaa Raksilassa kello 18:30. Katso lippuvalikoima Ticketmasterista ja saavu hallille kannustamaan Kärpät seuraavaan voittoon. Tervetuloa!