14.01.2022

Kärpät nappasi komean voiton Porista nousujohteisella esityksellä. Stanislav Galimovin nollapeli oli lähellä, mutta murtui viime hetkillä.

Ottelun avauserässä kotijoukkue Ässät oli hallitsevampi osapuoli. Stanislav Galimov sai hikoilla maalillaan peräti kymmenen torjunnan verran, kun Ässien Linus Söderström selvisi neljällä laukauksella. Kärpät sai illan ensimmäisen ylivoimansa ajassa 15:18, kun Santeri Lukalle tuomittiin kakkonen korkeasta mailasta. Liigan tehokkaimman ylivoiman tulos jäi tällä kertaa kuitenkin piippuun.

Päätöserän lopussa Ässät onnistui ohittamaan Stanislav Galimovin, mutta valmentajan haasto osoitti maalin sääntöjen vastaiseksi. Osuma hylättiin maalivahdin estämisenä.

Toisessa erässä Kärpät lisäsi kierroksia koneeseensa ja otti kiekollisen pelin hallintaansa. Illan avausmaali oli lähellä seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Juhamatti Aaltonen karkasi laidasta nokikkain Ässät-vahti Söderströmin kanssa. Aaltonen kiersi maalin, eikä osuma vanhanaikaisella jäänyt kuin senttien päähän. Söderström venyi kuitenkin erinomaiseen torjuntaan.

Muutamaa minuuttia myöhemmin ei oltu enää pelkästään lähellä, vaan kiekko päätyi Ässien maaliin. Maalintekijänä toimi juurikin Aaltonen, jonka napakka syöttö muutti suuntaa Ässät-puolustuksesta ja päätyi verkon perälle.

Toisen erän lopussa Ässät pääsi kokeilemaan ylivoimaansa, mutta Stanislav Galimov liimasi maalillaan kiekon toisensa perään. Kahden erän jälkeen Galimoville oltiin kirjattu 17 torjuntaa, ja Kärpät suuntasi tauolle 0-1 johdossa.

Kolmas erä oli ehtinyt vanhentua reilut viisi minuuttia, kun Kärpät pääsi kokeilemaan ylivoimaansa toistamiseen tälle iltaa. Virallisesti ylivoima ei tuottanut tulosta, sillä Topi Niemelän maali syntyi samalla sekunnilla kuin Ässien rangaistus päättyi. Ylivoimamaali, tai ei – Kärpät siirtyi joka tapauksessa 0-2 johtoon ajassa 47:40.

Kauaa ei Kärppien tarvinnut odotella lisäosumia, sillä Aku Räty iski kauden 11. maalinsa paria minuuttia myöhemmin. Petter Emanuelssonin 0-4 maali syntyi muutamaa minuuttia ennen ottelun päätöstä. Ässien Derek Barach rikkoi ottelussa 26 torjuntaa kirjauttaneen Stanislav Galimovin nollapelin ajassa 58:49.

Tehopisteitä Kärppien voitossa kirjautti peräti yhdeksän pelaajaa. Emanuelsson, Räty ja Topi Niemelä summasivat kaikki kasaan pisteet 1+1.

Kärppien pelit jatkuvat huomenna Raumalla. Lukko – Kärpät käynnistyy kello 15.