28.10.2019

Ensi viikolla siirrytään maajoukkuetauolle. Tänään Leijonat sekä nuorten maajoukkueet julkaisivat pelaajalistansa turnauksiin, ja Oulun Kärpät on jälleen hyvin edustettuna jokaisessa ikäryhmässä.

A-maajoukkue

Isänpäiväviikonloppuna Leijonat isännöi Karjala-turnausta. Kutsun maajoukkueeseen sai yhteensä kolme pelaajaa: Jesse Puljujärvi, Juho Lammikko sekä Mikko Niemelä.

Liigapuolustajien plus-miinus-tilaston kärkinimi Niemelälle A-maajoukkuekutsu on uran ensimmäinen. Häneltä löytyy kokemusta Nuorten Leijonien peleistä, ja nyt kymmenen vuoden jälkeen hän saa mahdollisuutensa Euro Hockey Tourilla ja vieläpä kotiturnauksessa.

Hyökkääjille maajoukkuepelit ovat tutumpia. Lammikko oli mukana viime kevään maailmanmestarijoukkueessa ja Puljujärvi pelasi Leijonissa viimeksi vuoden 2017 MM-kisoissa.

Mikko Manner jatkaa Leijonien valmennustiimissä.

Leijonat avaa Karjala-turnauksen 7. marraskuuta ottelulla Venäjää vastaan. Lauantaina vuorossa on Tshekki ja sunnuntaina isänpäivänä Ruotsi.

Suomen joukkue: leijonat.fi

Alle 20-vuotiaat

Samaan aikaan myös Nuoret Leijonat pelaa neljän maan turnauksessa Helsingissä. Vuodenvaihteen MM-kisoihin valmistautuvassa joukkueessa mukana on neljä Kärppien edustajaa: Justus Annunen, Topi Niemelä, Aku Räty sekä Aatu Räty.

Finnair Four Nations -turnaukseen osallistuvat Suomen lisäksi Ruotsi, Venäjä ja Tshekki.

U20 joukkue: leijonat.fi

Alle 20-vuotiaat, haastajaryhmä

Nuorten Leijonien ns. haastajaryhmä matkaa Tshekkeihin pelaamaan kolmen ottelun sarjan isäntämaata vastaan. Tästä ryhmästä löytyy yhteensä kolme Kärppää: Samu KoskenkorvaPetteri Puhakka sekä Tuukka Tieksola.

U20 haastajaryhmä: leijonat.fi

Alle 18-vuotiaat

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue suuntaa Ruotsin Sundsvalliin pelaamaan viiden maan turnausta. Kärpistä kutsun saivat Joel Blomqvist, Arttu Paaso, Eerik Kantola sekä Antti Myllyaho.

Pikkuleijonat pelaa Ruotsissa neljä ottelua vain neljän päivän aikana. Osallistujamaat ovat Suomi, Ruotsi, Tshekki, Sveitsi ja Yhdysvallat.

U18 joukkue: leijonat.fi

Alle 17-vuotiaat

Suomen alle 17-vuotiaista pojista koostuva joukkue matkaa Kanadaan kovatasoiseen World U17 Hockey Challenge -turnaukseen. Viikon mittaisessa koitoksessa mukana ovat Kärppien Viljami JuusolaArttu KuivasVille KoivunenViljami MarjalaOtto Mykrä ja Samu Tuomaala.

Kärppien edustusta täydentää maalivahtivalmentaja Roope Koistinen.

U17 joukkue: leijonat.fi

Naisten maajoukkue

Naisleijonat aloittaa 6. marraskuuta Venäjällä viiden maan turnauksen. Kutsun maajoukkueeseen sai puolustaja Aino Karppinen.

Naisten joukkue: leijonat.fi

Alle 18-vuotiaat Tyttöleijonat

Kärpistä kutsun tyttömaajoukkueeseen sai yhteensä kolme pelaajaa: Anna-Kaisa Antti-Roiko, Oona Havana sekä Tilli Keränen.

Tyttöjen maajoukkue pelaa kolmen ottelun sarjan Ruotsia vastaan Enköpingissä.

U18 Tyttöleijonat: leijonat.fi