23.10.2021

Kärpät isännöi tänään Oulun Energia Areenalla Helsingin IFK:ta kello 18:00 alkavassa ottelussa. Kärpät lähtee iltaan voitonnälkää täynnä eilisen Pelicans-tappion jälkeen. Otto Karvinen palaa Raksilaan vierasjoukkueen peliasussa.

Kärpät saa tänään vieraaksi rakkaan vihollisen, kun Oulun Energia Areenalla taistellaan pohjoisen ja etelän välisestä herruudesta. Helsingin IFK isännöi joukkueiden kauden ensimmäistä keskinäistä ottelua kuluvan kuun alkupuolella, ja tuolloin Kärpät oli parempi maalein 0-2. Stanislav Galimov pelasi tuolloin uransa ensimmäisen nollapelin Liigassa torjumalla 22 laukausta. Kärppien maaleista vastasivat Tuukka Tieksola ja Jesse Koskenkorva.

HIFK:n viikon ohjelmassa ennen tämän illan ottelua on ollut reissu Tampereelle, missä keskiviikkona kotijoukkueena toimi Ilves ja torstaina Tappara. Molemmat ottelut venyivät aina voittolaukauskisaan asti ja jälkimmäisestä IFK poistui voittajana. Viidentoista pelatun ottelun jälkeen helsinkiläiset ovat Liigan sarjataulukossa kuudentena.

Joukkueen tehokkaimpana pelaajana alkukaudella on esiintynyt Olli Palola, joka on iskenyt 15 otteluun pisteet 4+8=12. Tehokas on ollut myös puolustaja Kasper Kotkansalo, jonka lavassa on niin ikään 15 ottelussa syntynyt pisteet 4+5=9.

Kärpät kärsi eilen vasta kauden toisen varsinaisen peliajan tappionsa. Kärpät oli avauserässä hetken johtoasemassakin, mutta Pelicansin nopea tasoitus ja kolmannen erän alun kaksi maalia olivat liikaa. Joukkue nousi vielä maalin päähän Ville Koivusen osumalla päätöserän puolessa välissä, mutta se ei riittänyt. Loppulukemat kirjattiin Pelicansille 4-2. Päävalmentaja Lauri Mikkola koki, että loppukiri jäi joukkueelta hieman vajaaksi.

”Kaksi erää oli meiltä kovaa kamppailua. Vähän jäi kolmannesta erästä sellainen fiilis, että myytiin ottelun loppu hieman halvalla. Pelissä oli kuitenkin paljon tunnetta, kamppailua ja meininkiä.” 

Kamppailua kaivataan varmasti myös tänään, kun aina fyysisenä joukkueena tunnettu HIFK vierailee Raksilassa. Joukkuen hiekkapaperiosastoa edustaa mm. viimeiset neljä kautta Kärppiä edustanut Otto Karvinen. HIFK:n nelosketjusta löytyvät tänään Karvisen lisäksi Petteri Wirtanen ja Elis Hede.

Leskinen sivussa kokoonpanosta, Tieksola ykkösketjun laidalle

Eilisen ottelun avauserässä kesken jättänyt Ville Leskinen on tänään sivussa Kärppien kokoonpanosta. Leskisen paikan ykkösketjun laidalla ottaa Tuukka Tieksola. Nelosketjussa Rädyn veljesten vasemmalla laidalla hyökkää tänään Arttu Hyry. Kolmantenatoista hyökkääjänä pelaa tänään Ville Heikkala.

Taneli Ronkainen tekee tänään paluun Kärppien pakistoon oltuaan sivussa lokakuun alusta lähtien. Ronkainen pelaa tänään Kärppien kolmosparissa eilen Kärppä-debyyttinsä tehneen Miro Keskitalon kanssa. Kärppien maalilla aloittaa Stanislav Galimov. Kärpät tänään:

Mäenalanen – Mustonen – Tieksola
Hermonen – Koskenkorva – Emanuelsson
Koivunen – Wellman – Aaltonen
Hyry – Räty Aa – Räty Ak

Ohtamaa – Paaso
Byström – Niemelä T
Ronkainen – Keskitalo

Galimov
(Blomqvist)

Kärpät – HIFK tänään Oulun Energia Areenalla kello 18:00 alkaen. Liput otteluun kätevimmin Ticketmasterista!