24.01.2020

Huomenna lauantaina Oulun Energia Areenalla nähdään jälleen kerran huippukamppailu, kun uutta nousua tekevä TPS saapuu Raksilaan. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti kello 18:30.

Eilisen Ilves-ottelun jälkeen välipäivä Raksilassa on hiljainen. Kärppien bussi saapui Ouluun vasta neljän aikaan viime yönä. Suurimmalla osalla joukkueesta ohjelmassa on lepoa, fysioterapiaa, hierontaa tai huoltavia harjoitteita. Kaukalossa omatoimisilla jäillä luistelevat Sami Anttila, Aleksi Mäkelä, Julius Hermonen, Miska Humaloja sekä loukkaantumisistaan toipuvat Otto Karvinen ja Janne Pesonen. Lepopäivä ennen huomista TPS-ottelua on etu jota vierasjoukkueella ei ole; TPS kohtaa tänään KalPan Kuopiossa.

TPS on ryhtynyt tosissaan kirjoittamaan katastrofaalisesti alkaneelle kaudelle uutta käsikirjoitusta. Seitsemän viime ottelun saldo on viisitoista sarjapistettä. Sarjan kärkikuusikon joukkueet ovat olleet ahtaalla turkulaisten kanssa vuodenvaihteen jälkeen. Kärpät, Tappara, JYP ja HPK ovat kaikki menettäneet sarjapisteitä TPS:lle. Tammikuun 10. päivänä Kärpät haki jatkoaikavoiton Turusta maalein 3-4. Tänään TPS jahtaa sarjataulukon yhdeksänneltä sijalta löytyvän KalPan päänahkaa. Eroa joukkueiden välillä on seitsemän pistettä. Voitto tänään antaisi turkulaisille mahdollisuuden taistella paikasta kymmenen parhaan joukossa lauantaina Oulussa.

TPS on saanut tammikuun yhdeksässä ottelussaan tulosta kärkipään pelaajiltaan. Viime kaudella Liigassa 20 maalia paukuttanut Zach Budish (3+6=9) ja Lauri Korpikoski (4+5=9) ovat pelanneet piste-per-peli -tahdissa. Kultakypärää kantava Lauri Pajuniemi (4+4=8) ja kokenut Ilari Filppula (2+6=8) ovat olleet niin ikään pelipäällä.

Kärpät kaatoi eilen Tampereen Ilveksen maalein 0-3. Justus Annusen huippupeli yhdistettynä terävään joukkuepuolustukseen oli sarjakolmoselle liikaa. Maalinteossa Tampereella onnistuivat Jesse Puljujärvi, Julius Junttila ja Juho Lammikko. Voitolla Kärpät venytti sarjajohtonsa kuuteen pisteeseen, ennen yhden ottelun enemmän pelannutta Tapparaa, joka pelaa tänään ja huomenna. Huomiset sarjapisteet ovat siis kriittisiä taistelussa sarjan kärkipaikasta.

Eilisen Ilves – Kärpät -ottelun huippuhetket:

 

Kärpät – TPS huomenna lauantaina Oulun Energia Areenalla kello 18:30. Liput otteluun kätevimmin Ticketmasterista!