22.01.2022

Kärpät ja TPS esittivät Oulun Energia Areenalla jännitysnäytelmän, joka päättyi lopulta kotijoukkueen juhliin. Kärppien ykkösketju oli tehokkaalla tuulella.

Kärpät sai otteluun mainion startin, kun kuparinen rikottiin jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Saku Mäenalanen riisti kiekon omalla alueella ja säntäsi kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen Ville Leskisen kanssa. Mäenalanen tarjoili, ja Leskinen iski napakalla rannarilla uransa 100:nnen Liiga-maalin. TPS ei viihtynyt takaa-ajajana kauaa, sillä Mikael Pyyhtiä toi vieraat tasoihin reilua minuuttia myöhemmin. Avauserän lopussa Kärpät pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle, mutta tuloksetta. Ensimmäiselle tauolle lähdettiin lukemista 1-1.

Heti toisen erän alussa tapahtui oikein urakalla. TPS:n hyökkääjä Juraj Slafkovsky taklasi hyökkäyspäässä Kärppien Jaakko Niskalaa päähän, ja lähetti itsensä pukusuojiin 5+20 minuutin rangaistuksen kanssa. Niskalan ottelu päättyi tähän taklaukseen.

Erinomaista ylivoimaa tällä kaudella pelannut Kärpät ei jättänyt mahdollisuuttansa käyttämättä, vaan iski peräti kolme kertaa Slafkovskyn viisiminuuttisen aikana. Maali-ilottelun aloitti Ville Leskinen illan toisellaan, ja samoilla linjoilla jatkoivat pian Ludwig Byström ja Saku Mäenalanen. Toisen erän päätössummerin soidessa Kärpät johti ottelua maalein 4-1.

Kolmannen erän alkupuolella Saku Mäenalanen iski illan toisen maalinsa, kun mies pääsi kokeilemaan rankkaria. Kauden kymmenes maali syntyi varmalla kämmenpuolen viimeistelyllä, ja Kärpät siirtyi 5-1 johtoon.

Peli oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi.

TPS punnersi itsensä maalin päähän iskemällä vajaaseen viiteen minuuttiin kolme osumaa. Tasoituskin oli vain senttien päässä, mutta Stanislav Galimov kauhoi kiekon räpylällä selkänsä takaa kuin ihmeen kaupalla. Kärpät puolusti viimeiset hetket omalla alueellaan uhrautuvasti, ja päätössummerin soidessa lukemat olivat 5-4. Kolme pistettä jäivät Ouluun.