08.10.2021

Kärppien pelireissu etelään on nyt edennyt Kouvolasta Helsinkiin, ja perjantai-illan joukkue viettääkin Nordiksella Ville Peltosen luotsaaman HIFK:n vieraana. Kärpät jäi keskiviikkona ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella ilman sarjapisteitä, kun KooKoo voitti ottelun varsinaisen peliajan jälkeen lukemin 4-3.

Perjantai-illan isäntäjoukkue on pelannut Kärppien lailla yhdeksän ottelua, joista saldona 14 pistettä. Tämä oikeuttaa tässä kohtaa sarjataulukon sijalle seitsemän. Kärpät puolestaan majailee sijalla neljä 17 sarjapisteen turvin.

Kärppien kultakypärää kantaa tänään hyökkääjä Saku Mäenalanen, joka on tehoillut alkukaudesta lukemat 1+9=10. Tällä pistesaaliilla Mäenalanen yltää koko pistepörssin sijalle viisi. Myös puolustaja ja kapteeni Atte Ohtamaa sijoittuu tuossa tilastossa kymmenen parhaan joukkoon tehoin 3+6=9. HIFK:n paras pistemies on ollut puolestaan hyökkääjä Olli Palola. Ulkomailla kolme edellistä kautta kiekkoillut Palola on pelannut kuluvalla kaudella piste per peli -tahdilla.

Helsinkiläisjoukkueen riveissä nähdään Kärppien kannattajille hyvinkin tuttu mies, sillä vielä viime kaudella oululaisseuraa edustanut hyökkääjä Otto Karvinen viilettää tänään HIFK-paidassa. Karvinen on merkitty illan kokoonpanossa nelosketjuun yhdessä Petteri Wirtasen ja Micke-Max Åstenin kanssa.

Mustonen pelaa 400:nnen Liiga-ottelunsa

Hyökkääjä Aleksi Mustonen pelaa tänä iltana Liiga-uransa 400:nnen runkosarjaottelun. Toista kauttaan Kärpissä kiekkoileva Mustonen on Jokereiden kasvatti ja edustanut aiemmin ammattilaisurallaan muun muassa Pelicansia ja Ilvestä. Kuluvalla kaudella hän on pelannut yhteensä seitsemän ottelua tehoin 1+2=3. Tänä iltana Mustonen johtaa Kärppien kolmosketjua, jonka laidoilla nähdään Ville Koivunen ja Juhamatti Aaltonen.

Oululaisjoukkueen kokoonpanoon on tehty muutamia muutoksia keskiviikon jälkeen. Mäenalanen siirtyy ykkösketjun keskelle Julius Hermosen ottaessa paikan vasemmasta laidasta. Mustonen ottaa paikan kolmosen keskeltä ja nelosketjun vasemmassa laidassa nähdään Tuukka Tieksola.

Kärpät Nordiksella:

Hermonen – Mäenalanen – Leskinen
Pyörälä – Wellman – Emanuelsson
Koivunen – Mustonen – Aaltonen
Tieksola – Koskenkorva – Räty Ak.

Ohtamaa – Niemelä M.
Byström – Niemelä T.
Teppo – Niskala
Tiuraniemi

Galimov
(Kokko)

HIFK – Kärpät siis tänään perjantaina kello 18:30 alkaen. Ottelua voit seurata suorana C Moresta!