26.12.2021

Juuri ennen joulunpyhiä Kärpät joutui tiedottamaan, että loppuvuoden kotiottelut pelataan ilman yleisöä. Ennen vuodenvaihdetta oululaisilla on kaksi kotipeliä, joista ensimmäinen pelataan tänään sunnuntaina kello 18 alkaen JYPiä vastaan.

Kärpät jäi joulutauolle sarjataulukon kuudentena. JYP puolestaan löytyy sijalta 14. Kuluvan kauden aikana joukkueet ovat pelanneet vastakkain kahdesti. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi kauden sarja-avauksessa Kärpille lukemin 6-2. Marraskuun puolivälissä oululaiset olivat Jyväskylässä parempia peräti lukemin 1-10.

Kärppien kultaista kypärää kantaa hyökkääjä Saku Mäenalanen, joka on iskenyt 29 pelaamassaan ottelussa tehot 6+20=26. JYPin paras pistemies on tällä hetkellä puolustaja Anttoni Honka, jonka tehot 33 otteluun ovat 5+16=21.

Kummastakin joukkueesta on pelaajia parhaillaan mukana nuorten MM-kisoissa Edmontonissa. Kärpiltä kisoissa edustavat maalivahti Joel Blomqvist, puolustaja Topi Niemelä sekä hyökkääjä Ville Koivunen. JYPiltä mukana ovat puolustaja Ville Ottavainen sekä hyökkääjät Samuel Helenius, Brad Lambert ja Joakim Kemell.

Kärpät lähtee tapaninpäivän kotiotteluun seuraavalla kokoonpanolla:

Pyörälä – Mäenalanen – Leskinen
Aaltonen – Bourke – Emanuelsson
Hermonen – Mustonen – Räty
Heikkala – Hyry – Tieksola

Ohtamaa – Niemelä M.
Byström – Rindell
Teppo – Niskala
Ronkainen

Galimov
(Kokko)

Ottelua voit seurata suorana C Morelta!