10.01.2020

Kärppien rauhallisella pelitahdilla startannut vuosi ottaa tänä viikonloppuna hieman lisää kierroksia koneeseensa, kun joukkue pelaa perättäisinä pelipäivinä. Tänään vastassa on TPS Turussa, huomenna Kärpät isännöi Raksilassa Tampereen Ilvestä

Uuden vuosikymmenen viime perjantaina startannut Kärpät vierailee tänään Turussa. Viikon pelitauon jälkeinen ottelu käynnistää kahden pelin viikonlopun, jossa pelataan vieraissa ja kotona. Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Mannerissa pelikalenteri ei herätä suurempia mietteitä. Joukkue pelaa silloin kun on pelivuorossa ja käyttää muun ajan mahdollisimman hyvin hyödyksi.

Ei me sitä sen kummemmin ajatella. Silloin, kun on mahdollisuus harjoitella ja levätä, niin se mahdollisuus käytetään hyväksi. Sitten, kun kalenterissa lukee, että pelataan, niin silloin pelataan. Pelit, välipäivät, kaikki se kuuluu joukkueen normaaliin arkeen.

Sarjajumbo vs. sarjakärki on asetelma, johon törmää muutaman kerran kaudessa. Tavallisesti nähdään, että sarjajumbon puolella nuoret pelaajat antavat näyttöjä ja pelaavat omasta työpaikastaan ja tulevaisuudestaan. Väite on isolta osin totta tänäänkin. TPS ei kuitenkaan ole se ihan perinteinen sarjajumbo. Suurseuran, jonka kokoonpanosta löytyy kokeneita, korkean profiilin pelaajia, pitäisi taistella aivan muista sijoista.

TPS on sellainen uinuva jättiläinen. Hyvä sekoitus nuoruutta ja kokeneita ammattipelaajia. Heidän on varmasti helppo saada vireystila tappiin meitä vastaan ja sitä kautta peli-iloa. He ovat näyttäneet, että siitä häpeän tunteesta on päästy yli ja suunta on ylöspäin.

TPS vaihtoi valmentajaa marraskuun alussa, kun Marko Virtanen korvasi Kalle Kaskisen penkin takana. Muutos ei kuitenkaan kääntänyt turkulaisten kurssia, vaikkakin hieman pirteämmällä tahdilla joukkue on kartuttanut pistepottiaan. Kahta perättäistä ottelua TPS ei ole tällä kaudella onnistunut voittamaan. Nyt tuohon on kuitenkin mahdollisuus, sillä illan isännillä on allaan 3-0 vierasvoitto SaiPasta. Kärppien viimeisin ottelu on niin ikään SaiPaa vastaan. Tuloksena myös 3-0 voitto, vaikkakin kotikaukalossa.

Kärpät ja TPS ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti. Kummatkin ottelut ovat päättyneet Kärppien voittoon, ensin maalein 6-2 ja sen jälkeen luvuin 4-1. Noissa otteluissa Kärppien tehokkaimpina ovat hääränneet Jussi Jokinen (2+3=5 /+5) ja Julius Junttila (3+3=6 /+5)

Lindsten palaa kokoonpanoon kasvattajaseuraansa vastaan

Tänään Kärppien hyökkäysketjuissa nähdään mielenkiintoisia liikkuja, kun nuorten MM-kisoista kotiutunut Aku Räty ja viimeksi marraskuussa pelannut Jasper Lindsten hyppäävät kaukaloon Turussa. Rädyn paikka löytyy kolmosketjusta Julius Junttilan ja Michal Kristofin rinnalta, ja Lindsten hyökkää kasvattajaseuransa kimppuun Tino Metsävainion ja Julius Hermosen kanssa. Kärpät tänään:

 

Pian TPS-ottelun päätyttyä Kärpät ottaa suunnakseen koti-Oulun, sillä viikonlopun työt jatkuvat kotiottelulla Ilvestä vastaan. Perättäiset pelipäivät ovat olleet Kärpille ystävällisiä, sillä jälkimmäisistä peleistä Kärpät on kuluvalla kaudella napannut neljä voittoa, yhden jatkoaikavoiton ja yhden rankkaritappion. Lauantain ottelussa Kärpät tullaan näkemään erikoispelipaidoissa, jotka on suunniteltu edustusjoukkueen 60-luvun peliasun mukaan. Ensimmäisessä erässä käytettävät pelipaidat tullaan myymään ottelun jälkeen Ravintola Roudassa. Lisätietoja paitojen myynnistä!

TPS – Kärpät tänään Gatorade Centerissä, Turussa. Kiekko jäähän kello 18:30!