20.11.2020

Kärpät palaa kaukaloon huomenna lauantaina, kun Porin Ässät vierailee Raksilassa. Koronavirustartunta oli viedä Kärpät pidemmälle tauolle, mutta pikatestin tulos osoittautui virheelliseksi. Puolustaja Miihkali Tepon mukaan helpotus oli joukkueen sisällä suuri, kun totuus paljastui.

Tiistai-iltana kaikki oli Oulun Energia Areenalla valmiina Kärppien ja Rauman Lukon välistä ottelu varten. Televisiokamerat, makkaranpaistajat ja järjestyksenvalvojat olivat jo paikallaan, kunnes kello 17:00 julkaistiin tiedote, jonka myötä illan ottelu siirtyi tulevaisuuteen. Pikatestissä ilmennyt koronavirustartunta uhkasi asettaa Kärppien joukkueen kymmenen päivän karanteeniin.

”Eihän sitä oikein uskonut todeksi. Aika ihmeelliset fiilikset oli ja mietittiin, että taasko nyt käy näin.”

puolustaja Miihkali Teppo summaa joukkueen reaktiota, kun uutinen tuli koppiin.

Kaikkien onneksi laboratoriossa kahteen kertaan suoritettu PCR-testi kuitenkin toi totuuden ilmi, kun tulos oli negatiivinen. Uuden tuloksen myötä Kärpiltä ei ehtinyt siirtyä kuin perjantaille merkitty vierasottelu Ilvestä vastaan. Ottelusiirto antoi Kärpille mahdollisuuden kovempaan harjoitteluun kuluvalla viikolla. Viime lauantaina kärsitty 1-7 kotitappio IFK:lle oli kova paikka, joten töitä on paiskittu Tepon mukaan ahkerasti.

”Ollaan treenattu aika kovaa nyt ja saatu intensiteettiä kovemmaksi tuolla jäällä. Sitä kautta ollaan saatu hyvää meinikiä, ja toivottavasti pystytään huomenna näyttämään kovempaa Kärppää.”

Kärppien vastustajaksi saapuu Porin Ässät, joka majailee sarjataulukon sijalla yhdeksän. Porilaisten kausi on ollut ailahteleva. Alkusyksystä kaatui mm. sarjakärki Ilves, mutta otteista on puuttunut varmuus ja tasaisuus. Marraskuun neljän ottelun saldo on kaksi kahden pisteen voittoa ja kaksi tappiota, joista toinen kärsittiin Rauman Lukkoa vastaan maalein 9-1. Kärpät voitti kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen Porissa maalein 3-4.

Maalikooste: Ässät – Kärpät 31.10.

Ässät kohtaa tänään Kuopiossa KalPan.


Kärpät – Ässät huomenna Oulun Energia Areenalla kello 17:00! Liput otteluun kätevimmin Ticketmasterista!