11.12.2019

Kärpät ja HPK kävivät todella tasaisen ja kovan taistelun keskiviikon huippukohtaamisessa. Ottelu eteni aina voittomaalikilpailuun asti, jonka kotijoukkue lopulta vei ja sai ansaitun lisäpisteen. Patrik Rybar oli vireessä ja illan päähahmo.

Raksilassa ei nähty paljoa maaleja, kun viime kevään finaalipari kohtasi ensimmäistä kertaa Raksilassa tällä kaudella. Monien vaiheiden jälkeen isännät olivat voitokkaita ja saivat kaksi sarjapistettä lukemin 2–1 (0–0, 1–1, 0–0, 1–0). Vaikka kokoonpanossa nähtiin paljon tuoreita kasvoja, illan suoritus oli koko joukkueelta todella vahva.

1.erä

Ensimmäinen erä sisälsi laukauksia ja jäähyjä. Kärpillä oli huonoa tuuria mukana, kun molemmat ylivoimat kuivuivat jäähyihin. Tasavajaalla pelattiinkin päälle kaksi minuuttia ja myös HPK sai mahdollisuudet pelata ylivoimalla, mutta Patrik Rybar ja kärppäpuolustus kestivät hyvin. Debytantti Olli Vanttaja oli lähellä huudattaa yleisöä jo Liiga-uran kolmannella peliminuutilla, kun nuorukainen pääsi vapaasti tykittämään keskikaistalta. Laukaus pysähtyi maalivahtiin ja uran avausmaali siirtyi tulevaisuuteen.

2.erä

HPK oli isäntiä vahvempi toisen erän ensiminuutit. Pitkät perättäiset hyökkäykset toivat lopulta tulosta, kun Janne Tavi onnistui lyömään kiekon maalin edestä ohi Rybarin. Kärpät ei jäänyt murehtimaan takaiskua, vaan onnistui tasoittamaan 33. peliminuutilla. Otto Karvinen teki tärkeän kiekonriiston ja syötti Ludwig Byströmille. Ruotsalaispuolustaja huomasi heti karkuun lähteneen Jussi Jokisen, joka ei erehtynyt läpiajosta ja nosti pelivälineen komeasti putken kautta häkkiin. Tasalukemissa mentiin kolmanteen erään.

3.erä

Päätöserässä ei maaleja nähty, vaikka lähellä oltiin. Jokisella oli huippupaikka tehdä illan toinen osuma, mutta kiekko kävi vain maaliviivalla kääntymässä. Kärppien päädyssä Rybar sammutti kerta toisensa jälkeen HPK:n maalihaaveet, ja peli eteni jatkoille.

Jatkoerä + voittomaalikilpailu

Kärpät hallitsi jatkoerässä kiekkoa hienokseltaan, mutta HPK:llakin oli hetkensä. Julius Junttila oli päästä siirtämään kiekon reppuun, mutta jälleen kerran vastustajan maalivahti oli tiellä. Kun peliaikaa oli enää 11 sekuntia jäljellä, Jokinen sai jäähyn ja eikä voinut osallistua rankkarikisaan. Voittomaalikilpailussa ainoa onnistuja oli Radek Koblizek, jonka kylmänviileä viimeistely laittoi paineet HPK:n viimeiselle laukojalle. Rybar ei taipunut Cody Kunykin harhautuksiin ja kiekko lensi reilusti ohi maalin. Näin ollen Kärpät sai kaksi pistettä palkinnoksi kovasta taistelusta ja jatkaa sarjan kärjessä kahdeksan pisteen erolla Tapparaan.

Illan parhaaksi valittu Rybar oli oma varma itsensä ja pysäytti maittavat 30 laukausta. Myös HPK:n tolppien välissä nähtiin komeita venytyksiä, ja Joona Voutilaiselle merkittiin 29 torjuntaa.

Tärkeän syöttöpisteen napannut Otto Karvinen kuvaili ottelua tasaväkiseksi. A-nuorista kokoonpanoon nostetut pelaajat saivat hyökkääjältä kiitosta eikä hän nähnyt heidän pelaamisessaan mitään huolestuttavaa.

Tosi tyytyväisiä ollaan voittoon. Välillä oli meidän hetkiämme ja välillä kaverin, mutta pystyttiin kumminkin puolustamaan HPK:n tilanteet pois. Nuoret pärjäsivät hyvin. He ovat kaikki kovia jätkiä, kun heidät pystyy laittamaan kentälle sisään.

Seuraavaksi Kärpät pelaa perjantaina Vaasassa. Sportia urallaan edustanut Karvinen tuntee paikkakunnan hyvin ja odottaa jälleen mielenkiintoista iltaa.

Varmasti on hieno matsi tulossa perjantaina. Kun pelasin Sport-paita päällä ja Kärpät saapui Kuparisaareen, niin kyllä siellä aina oli erilainen meininki. Siellä on varmasti hyvä tunnelma ja on siistiä lähtee pelaamaan sinne.

Kärppien seuraava kotipeli on 20. joulukuuta. Silloin vieraaksi saapuu Mikkelin Jukurit.