31.03.2024

Jukurit – Kärpät || 3-4 JA

Yleisömäärä: 4200

 

Kuudetta neljännesfinaalia näiden joukkueiden välillä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Tilanne oli selvä; voitolla jatkoon ja tappiolla tiistain seiskapeliin.

Paikalle saapunut joukko Kärppäkannattajia oli hyvissä ajoin paikalla kannustamassa omiaan, ja he kyllä saivat tapahtumia ja tunteiden vuoristorataa koko rahan edestä!

Toisin kuin parissa edellisessä matsissa, Kärpät lähti otteluun todella virkeällä otteella. Paikkoja syntyi molempiin päihin ja tasakentällisin Kärpät oli koko erän aavistuksen niskan päällä. Jukurit kuitenkin onnistuivat maalinteossa ylivoimalla erän puolenvälin paikkeilla.

Toiseen erään lähdettiin siis Jukurien johdossa 1-0. Kärpät onnistuivat maalinteossa heti erän alussa, kun Ville Koivunen laukoi kiekon maaliin lähes heti ylivoiman loputtua. Vain viisi minuuttia sen jälkeen Peter Tiivola punnersi kiekon maalille, ja Aleksi Antti-Roiko teki taitavaa työtä putaten kiekon Markus Ruusun selän taakse. Erän tapahtumat olisivat voineet viedä Kärpät jo kolmen, tai jopa neljän maalin johtoon, mutta kiekkojumalat eivät olleet suotuisia. Jukurit taasen olivat tehokkaita, ja yhtäkkiä Mikkeliläiset johtivatkin ottelua 3-2.

Kolmas erä olikin sitten aikamoista kissa-hiiri-leikkiä. 42 minuutin kohdalla Jukurihyökkääjän vahinko – kiekko katsomoon – osoittautui kohtalokkaaksi, sillä vain kymmenen sekunnin ylivoiman jälkeen Teemu Turunen löysi itsensä tuulettamasta jälleen kerran ylivoimamaalia. Loppuerä sitten pelattiinkin kahta päätä, ja Niclas Westerholm seisoi käytännössä päällään, ottaen pari todellista “game saveria”.

60 minuuttia ei kuitenkaan riittänyt löytämään parempaa joukkuetta, joten joukkueet koppikäytävälle huilaamaan ja kohti jatkoaikaa.

Jatkoerää ehti kulua vain 55 sekuntia, kun vaihtoaitiosta peliin hypännyt Julius Hermonen pääsi läpiajoon ja laukoi Kärpät semifinaaleihin.

Hermonen kommentoi osumaa seuraavasti: “No siinä kohtaa, kun olin siniviivan ylittänyt, niin aikalailla jo lukitsin vaihtoehdon, että mihin mä sen limpun sijoitan. Hyvältä tuntui!”

Sitten tehtiin kasa hyökkäyspäätyyn, kiitettiin kannattajia, käteltiin Jukureiden kanssa ja lähdettiin hymyssä suin lepäämään ja odottelemaan semifinaalivastustajaa.


POHJOINEN ON MEISSÄ 💛🖤

 

Ottelun maalikooste:

Ottelun lehdistötilaisuus: