22.09.2021

Kärpät pelaa tänään viimeisen vierasottelunsa Tampereen legendaarisessa Hakametsässä. Tappara – Kärpät käynnistyy kello 18:30.

Kärpät lähtee uuteen Liiga-viikkoon täynnä energiaa ja itseluottamusta viime viikonlopun Satakunnan kiertueen jäljiltä. Joukkue näytti perjantaina jäävän Raumalla selvästi alakynteen, mutta taisteli itsensä kolmen maalin takaa tasoihin ja aina voittomaalikisaan asti. Lauantaina Kärpät murjoi Ässiä oikein olan takaa Porissa; avauserän jälkeen peli oli jo 0-5 ja loppulukemat kirjattiin 1-7. Päävalmentaja Lauri Mikkola näki Ässät-ottelun vahvan avauserän selvänä jatkumona perjantai-illan taistelusta.

“Sitkeys, loppuun asti pelaaminen ja usko omaan tekemiseen, mitä esitettiin perjantaina Lukkoa vastaan, toi myös paljon energiaa lauantain peliin. Pystyttiin jatkamaan siitä mihin jäätiin, ja oltiin kyllä tehokkaita lauantain ottelun avauserässä.”

Kärppien vastus tänä iltana on Tappara, jonka syksy on ollut kaksijakoinen. CHL:ssä Tappara johtaa lohkoaan ilman tappioita, mutta Liigassa se on kärsinyt kaksi tappiota kolmesta ottelusta. Liiga-avauksessaan tamperelaiset kaatoivat HPK:n, mutta sen jälkeen Sport ja Ilves ovat napanneet täydet pistepotit Tapparan nenän edestä. Mikkola on nähnyt Tapparan pelissä paljon hyviä elementtejä, vaikka alla onkin kaksi tappiollista peliä.

“Siellä on taas laadukas joukkue vastassa. He ovat pelanneet hyvää CHL-kiekkoa, ja vaikka Liiga ei ole tuloksellisesti alkanut hyvin, niin siellä on ollut pelillisesti todella hyviä pätkiä.”

Kärpät ja Tappara muodostavat tasaisen ja tunteita herättävän taisteluparin. Mikkola ennakoi tiukkaa vääntöä tällekin iltaa.

“Tapparan kanssa kamppailut ovat aina maalin pelejä. Jokaisesta sentistä ja metristä väännetään, ja maalien edustat ovat aina isossa roolissa.”

Kärpät matkusti Tampereelle poikkeuksellisesti vasta pelipäivänä. Poikkeuksellinen matkustussuunnitelma oli tietoinen valinta, ja vastaavanlaisia matkustusratkaisuja tehdään muutamia kaudessa.

Ronkainen pelivuoroon, kokoonpano muuten ennallaan

Kärppien kokoonpanoon on tehty pieniä muutoksia, kun Taneli Ronkainen nousee kokoonpanon ulkopuolelta kolmanteen pakkipariin. Jaakko Niskala pelaa tänään seitsemäntenä puolustajana, ja Veli-Matti Tiuraniemi on lepovuorossa. Kärppien hyökkäyksessä nähdään muutos ykkösketjun osalta, kun Ville Leskisen tilalla nähdään Tuukka TieksolaStanislav Galimov jatkaa Kärppien maalilla. Kärpät tänään:

Pyörälä – Mäenalanen – Tieksola
Wellman – Bourke – Aaltonen
Koivunen – Mustonen – Koblizek
Hermonen – Koskenkorva – Ak. Räty

Ohtamaa – Niemelä M
Byström – Niemelä T
Ronkainen – Teppo
Niskala

Galimov
(Blomqvist)

Tappara – Kärpät käyntiin Hakametsässä kello 18:30! Suora lähetys ottelusta C Moressa.