Kärpät nappasi kaksi sarjapistettä, kun HPK vieraili Oulussa. Illan hahmo oli tehot 1+3 iskenyt kanadalaissentteri Cody Kunyk.
Kärpät avasi ottelun maalinteon, kun Cody Kunyk karkasi läpiajoon alivoimalla. Terävä rannelaukaus painui ohi Emil Larmin ajassa 6:31, ja Kärpät siirtyi 1-0 johtoon. Vauhdikkaassa avauserässä nähtiin vielä kaksi osumaa, mutta kotiyleisön harmiksi niistä vastasi HPK. Ensin osui Henri Kanninen ja 1-2 osumasta vastasi oululaisille tuttu Kristian Vesalainen tulisella rannelaukauksella. HPK:n Mikko Lahtela otti erän lopussa kaksiminuuttisen korkeasta mailasta, ja Kärpät pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla.
Ja ylivoima tuotti tulosta. Ludwig Byströmin laukaus löysi tiensä maaliin erinomaisen maskin läpi. Toisen erän puolivälin tienoilla Kärpät siirtyi ottelussa takaisin johtoasemaan, kun Miihkali Teppo pääsi iskemään kauden toisen maalinsa lähietäisyydeltä. Syöttpisteet kirjauttivat Ludwig Byström ja Cody Kunyk, jolle tehopiste oli jo illan kolmas. Toiselle erätauolle lähdettiin Kärppien 3-2 johdossa.
Kolmannessa erässä HPK esitti sinnikästä takaa-ajoa, ja palkinto tuli ajassa 49:55. Valtteri Puustinen tasoitti pelin Kristian Vesalaisen ja Petri Kontiolan esityöstä. Kärppien maalilla Justus Annunen esitti erinomaisia torjuntoja läpi erän. Varsinaisen peliajan päätyttyä Annuselle oli kirjattu 24 torjuntaa, joista peräti 13 tuli päätöserässä. Jatkoajalle lähdettiin 3-3 tasatilanteessa.
Jatkoaika alkoi HPK:n parinkymmenen sekunnin ylivoimalla, kun Jesse Puljujärven rangaistuksesta jäi kärsittävää yli varsinaisen peliajan. Seuraavaksi oli Kärppien vuoro kokeilla neljällä kolmea vastaan. Voittomaali syntyi aiemmin jäähypenkkiä kuluttaneen Puljujärven lavasta ajassa 62:54, ja lisäpiste jäi Ouluun.
Illan ykkösnimi oli Kärppien sentteri Cody Kunyk (1+3), joka oli mukana kaikissa joukkueensa maaleissa.
Lehdistötilaisuus:
Kärppien pelit jatkuvat jo perjantaina, kun SaiPa vierailee Oulussa. Liput otteluun kätevimmin Ticketmasterista!