25.08.2021

Kärpät nappasi vaiherikkaan ottelun päätteeksi harjoituskauden ensimmäisen voittonsa Sportin kustannuksella. Tuttu tutkapari Ville Leskinen – Saku Mäenalanen löysi tasonsa Vaasassa.

Avauserä oli Vaasassa tapahtumarikas. Sport sai heti ottelun alkuminuuteilla ensimmäisen ylivoimamahdollisuutensa, mutta ei sitä pystynyt hyödyntämään. Molemmat joukkueet onnistuivat luomaan kourallisen erinomaisia laukaisupaikkoja erän ensimmäisellä puoliskolla, mutta Kärpät onnistui ensin. Casey Wellmanin uran ensimmäinen osuma Kärppien paidassa syntyi tulisella lämärillä ajassa 7:07. Syöttöpisteet maaliin kirjauttivat Ludwig Byström ja Juhamatti Aaltonen. Kussakin aiemmassa harjoitusottelussaan vain kertaalleen maalinteossa onnistunut Kärpät iski illan toisen osumansa muutamaa minuuttia myöhemmin. Aku Räty voitti kaksinkamppailun ja ajoi ahnaasti kohti maalia. Rannelaukaus ohitti Sport-vahti Niko Hovisen ajassa 11:49 ja Kärpät siirtyi 0-2 johtoon. Syöttöpisteet Julius Hermoselle ja Topi Niemelälle

Kärppien erinomainen erä otti synkän käänteen, kun Sport iski nopeasti itsensä ensin maalin päähän ja lopulta tasoihin. Ensin osui toista kauttaan Sportia edustava kärppäkasvatti Olli Vanttaja ja hetkeä myöhemmin Sebastian Stålbergin terävä rannari ohitti Joel Blomqvistin. Mainitsemisen arvoista on, että Vanttajan osumaan syöttöpisteen kirjautti ex-Kärppä Shaun Heshka. Ensimmäiselle tauolle lähdettiin 2-2 tasalukemista.

Sport jatkoi maalintekoa heti toisen erän alussa, kun Roope Talaja vei joukkueensa johtoon ajassa 21:02. Samassa ajassa Kärpät vaihtoi maalivahtia, ja Joel Blomqvistin tolppien välissä korvasi 17-vuotias Niklas Kokko. Erän lopulla Kärpät otti kaksi perättäistä jäähyä, joista jälkimmäinen kostautui. Erässä viisi kertaa torjunut Kokko oli tilanteessa voimaton, kun Sebastian Stålberg vei joukkueensa 4-2 johtoon takatolpalta.

Päätöserään Kärpät tuli pirteämpänä, ja seitsemän minuutin pelin jälkeen peli olikin 4-3. Asialla Saku Mäenalanen, joka pääsi nauttimaan tutkaparinsa Ville Leskisen tarjoilusta ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Samainen herra taiteli Kärpät myös tasoihin erän lopulla. Mäenalanen punnersi itsensä laidalta maalille läpi Sport-puolustuksen ja veivasi kiekon komeasti ohi Niko Hovisen. Varsinainen peliaika päättyi tasan 4-4.

Jatkoajalla ei niin sanotusti kauaa nokka tuhissut. Ville Leskinen ratkaisi Kärpille harjoituskauden ensimmäisen voiton, kun jatkoaika oli ehtinyt vanhentua vain 39 sekuntia. Kärppien illan tehomies oli tehot 2+1 iskenyt Saku Mäenalanen. Leskinen komppasi pistein 1+1, ja puolustuksen ykköspari Atte Ohtamaa – Topi Niemelä kirjautti kumpainenkin kaksi syöttöpistettä. Niklas Kokko torjui vajaan kahden erän aikana kymmenen laukausta ja antautui kerran.

Kärppien harjoitusottelut jatkuvat ylihuomenna perjantaina, kun Sport asettuu vastaan uudemman kerran. Ottelu pelataan Nivalassa.