14.11.2020

Raksilan lauantai-ilta oli täynnä maaleja, taklauksia, taistelua  ja tunnetta. Kotiyleisön harmiksi maaleista ja taistelusta vastasi enimmäkseen vierasjoukkue, kun HIFK antoi Kärpille oppitunnin jääkiekosta maalein 1-7. Ulosajot kuumensivat tunteita, ja tilanne kärjistyi lopulta nyrkkihipaksi.

Avauserässä IFK oli selkeästi vahvempi osapuoli, eikä Kärpät ainakaan helpottanut omaa työn sarkaansa jäähyilemällä. Illan avausmaalista vastasikin ylivoimalla IFK-puolustaja Mikko Kousa. Kousan osuma jäi erän ainoaksi, kun Patrik Rybar onnistui torjumaan avauserässä peräti 11 laukausta. IFK:n Niilo Halonen selvisi erästä neljällä torjunnalla.

IFK:n karattua toisessa erässä 0-2 johtoon näytti hetken aikaa siltä, että Kärpät kampeaa itsensä vielä sinnikkäästi mukaan peliin. Illan ottelussa Kärppien kaikkien aikojen eniten Liigan runkosarjaotteluita pelanneeksi pelaajaksi noussut Mika Pyörälä toi joukkueensa maalin päähän ajassa 33:13. Syöttöpisteet kirjauttivat Jesse Puljujärvi ja Cody Kunyk. Pyörälän osuma jäi viimeiseksi valonpilkahdukseksi Raksilan synkässä illassa.

1-3 lukemista käynnistynyt päätöserä toi mukanaan neljä vierasjoukkueen maalia, Otto Karvisen ja Jesse Puljujärven ulosajot, sekä Miro Karjalaisen ja Libor Sulakin tappelun seitsemän sekuntia ennen ottelun päätöstä. Loppulukemat kirjattiin IFK:lle maalein 1-7.

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Mikko Manner ruoski itseään joukkueen suorituksesta. Vierasjoukkue vei Mannerin mukaan pelin valmistautumisessa ja suorituksessa.

Lehdistötilaisuus:


Kärppien pelit jatkuvat ensi viikon tiistaina, kun Rauman Lukko saapuu vieraaksi Ouluun. Liput otteluun kätevimmin Ticketmasterista!