Kärppien pitkäaikaisen kuljettajan, Vesa Kettusen, kevät alkoi poikkeuksellisesti jo ennen koronapandemian mukanaan tuomaa poikkeustilaa. Vuosien ajan Kärppiä määränpäästä toiseen kuljettanut Vesku sai alkuvuodesta kovan tuomion lääkäriltä; ajokortti pois, ja sitä myöten myös 33 vuotta kestänyt taival ammattikuljettajana oli päätöksessään.

Juhannusviikolla Veskua jo hymyilyttää ja välillä jopa naurattaakin. Alkuun uutinen oli kuitenkin shokki ja aiheet iloitsemiseen vähissä.

Tammikuussa menin työterveyslääkärille. Meillä on säännöllisesti pakolliset terveystarkastukset. Käytiin kaikki mahdollinen siinä läpi ja sitten oli näöntarkastus. Lääkäri sanoi, että kaikki on hyvin. Että ei muuta kuin annat mennä vaan. Sanoin kuitenkin sille lääkärille, että hei, kaikki ei ole hyvin tuon näön suhteen, että tarkistetaan sitä vielä tarkemmin, ja tutkitaan, mikä on homma.

Tutkimukset jatkuivat OYS:ssa ja lopulta todellisuus valkeni; Veskulla todettiin verkkokalvorappeuma, johon ei ole löytynyt hoitomenetelmää. Kyseessä on perinnöllinen sairaus, joka vie näkökenttää koko ajan kapeammaksi. Pohjolan Matkoilla työskennelleen miehen työt loppuivat kuin seinään. Ja kuten arvata saattaa, järkytys oli suuri ja lamaannutti alkuun täysin.

Siinä jäin kotia istuskelemaan olohuoneeseen, katselemaan ikkunasta ulos ja miettimään, että ei hitto vie, voiko tämä olla totta; että se oli nyt tässä. Seuraavaksi soittelin Kärppien joukkueenjohtajalle, Hillin Arille, että tämä meidän yhteistyö tuli nyt päätökseensä. Viimeiset reissut on nyt reissattu.

Puhelusta ehti vierähtää muutama viikko, kunnes Vesku sai puhelun Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Mannerilta. Kärppäluotsi soitti kysyäkseen kuulumisia, ja pyysi Vesaa hallille juttelemaan tilanteestaan. Kului vielä jokunen viikko ennen kuin Vesku sai kerättyä voimia tapaamista varten.

Mentiin syömään reenien jälkeen, ja siellä Mamba ja muu valmennus kyseli, että miten mulla oikeasti menee ja mikä tilanteeni on. Lounaan jälkeen valmennus alkoi kertomaan, kuinka he olivat suunnitelleet, että kulkisin tilanteesta huolimatta heidän mukanaan kevään pudotuspelien ajan. Ei tarvitsisi ajaa bussia, vaan voisin autella huoltojoukkoja heidän tehtävissään, ja olisin edelleen osa joukkuetta.

Kyseinen ele ja joukkueen osoittama tuki hankalassa tilanteessa tekivät Veskuun suuren vaikutuksen.

Siinä kohtaa aloin miettimään, että ei hitto vie, ovatko he tosissaan? Olen töissä Pohjolan Matkoilla, en suoranaisesti Oulun Kärpillä, mutta silti Kärpiltä huomioidaan näin ja tarjotaan tällaista tilaisuutta. Siellä olivat kaikki toimitusjohtajaa myöten mukana tässä ajatuksessa. Siinä kohtaa alkoi heräämään, että ei perhana, hieno kevät tulossa. Vielä kerran pääsee kokemaan ne kaikki hienot fiilikset, mitkä on monena vuonna saanut kokea. Kuinka hienolta se tuntui, ja antoi virtaa mennä eteenpäin.

Sitten kävi niin, että pelit oli pelattu, kun tuli tämä pandemia. Mutta se, että ei päästy niitä reissuja tekemään, ei laskenut yhtään arvostustani joukkueen toimintaa kohtaan. Tämä oli sellainen tilanne, mille ei voinut kukaan mitään. Joukkueen lisäksi totta kai perhe on auttanut tässä tilanteessa. Myös pari työkaveria, jotka ovat molemmat sattumoisin Kareja. Toinen on Kuopiossa ja ajaa KalPan joukkuetta ja toinen on täällä Oulussa. He ovat myös jeesanneet ja tsempanneet eteenpäin.

Vesku aloitti Kärppien bussinkuljettajana syksyllä 2004, kun nykyisin huoltajana toimiva Aki Karjalainen väistyi kuljettajan hommista ja aloitti nykyisissä tehtävissään. Vesku on näin ollen ollut osa joukkuetta ja sen arkea yli 15 vuotta. Mies työskenteli Pohjolan Matkoille, mutta karkeasti määriteltynä puolet työajasta kului osana Kärppien kuljettamista määränpäästä toiseen.

Kyllähän se iso osa oli omaa työtä tuo Kärppäjoukkueen kuskaaminen. Sen mukaan elettiin ja laitettiin omat talvilomat ja muut vapaapäivät. Perhe on joutunut ehkä vähän kärsimään, itseasiassa aika paljonkin, kun kyse on reissuhommista. Hyvin he ovat kuitenkin tukeneet kaikki nämä vuodet.

Eniten Vesku on viettänyt aikaa Kärppien huoltojoukkojen kanssa. Huoltajat Aki Karjalainen ja Arto Pekkala sekä hieroja Janne Lukkari ovat pitäneet miehelle matkaseuraa satojentuhansien kilometrien ajan. Ystävyys edellä mainittujen miesten kanssa on jatkunut tilanteesta huolimatta, ja Vesku pitää edelleen säännöllisesti yhteyttä heihin.

Kyllähän Aki, Artsi ja Jymy tuntevat minut melkein paremmin kuin vaimo,

mies naureskelee.

Lauantaille 14. maaliskuuta oli merkitty Liigan runkosarjan viimeinen pelikierros. Edellisenä iltana joukkueet olivat kuitenkin saaneet tiedon, ettei viimeistä kierrosta pelata. Otteluohjelman mukaan Kärppien piti kohdata Porin Ässät Oulun Energia Areenalla.

Lauantaipäivä vietettiin joukkueen kesken siellä Raksilan uumenissa. Se oli koskettava hetki. Miten kovasti oltiinkaan valmistauduttu playoffeihin ja odotettu kevään pelejä. Mutta sillehän ei voinut kukaan mitään, että se meni ohi meiltä kaikilta. Ei sitä tunnetta osaa kuvailla. Se oli kuitenkin mieleenpainuva ja koskettava iltapäivä. Vaikea löytää sanoja sille, mitä tuo kaikki merkitsee omassa elämässä ja jaksamisessa.

Tulevaisuudessa Veskulla on edessään joko jatkokoulutus tai työkyvyttömyyseläke. Vielä hän ei kuitenkaan haluaisi lopettaa työhommia kokonaan, vaan mieli tekisi löytää jokin vaihtoehtoinen ja mielekäs työ. Tällä hetkellä mies nauttii kuitenkin täysin rinnoin kesästä sekä sen mahdollistamasta mökkeilyharrastuksesta. Vesku viihtyy mainiosti Kuusamon mökillään, jossa riittää touhuttavaa.

Mökkeilyn rinnalle on löytynyt myös uusi harrastus, nimittäin pyöräily. Lisäksi uusien asioiden opettelu on ollut viime aikoina osa arkea.

Pitänyt opetella esimerkiksi, mihin aikaan kulkee paikallisbusseja, jotta pääsee kaupunkiin. Elämä ei lopu tähän eikä Joroisiin. Ei paineta leukaa rintaan, vaan jatketaan eteenpäin,

Vesku summaa pilke silmäkulmassaan.