02.09.2022

Tavoitteina yksilöiden kehitys ja joukkueena menestyminen!

Oulun Kärppien U20-joukkueen kausi käynnistyy perjantaina. Sarjan alkajaisiksi matka käy Helsinkiin, missä Karhu-Kissat isännöivät oululaisia. Viime kauden neljännen sijan ja kovan harjoituskesän jälkeen Kärpät lähtee innolla uuteen kauteen. Tavoitteina on yksilöiden kehitys ja joukkueena menestyminen. 

Joukkueen päävalmentaja Jari Laukkanen peräänkuuluttaa nöyrän työnteon merkitystä ja pelin kehittymisen pitämistä keskiössä. Valmennuksen ja pelaajiston kauden ensimmäinen tavoite on yksiselitteinen; alkusarjassa paikka 12 parhaan joukossa ja sitä kautta sarjapaikka SM-sarjassa.

– Alkusarjan tavoite on hyvinkin selkeä! Koko kaudella haluamme menestyä joukkueena, mutta yksilöiden kehittäminen on myös todella isossa roolissa. Pelaajat tavoittelevat käytävän toista päätä ja pyrimme tietenkin parhaamme mukaan viemään heitä Liiga-joukkueen mukaan, summaa päävalmentaja Laukkanen.

Tulevalla kaudella Kärppien U20-joukkue on erittäin iskukykyinen. Kokoonpanosta löytyy jo liigakokemusta, mutta vaihtuvuuttakin pelaajistossa on tapahtunut. Joukkue lähtee kauteen luottavaisin mielin rauhassa, peli kerrallaan kohti alkusarjan tavoitetta. 

– Meillä on hyvä kesä takana ja on hienoa päästä takaisin tositoimiin! Olemme harjoitelleet kovaa, sillä haluamme pelata mitaleista myös tällä kaudella! Viime kaudesta jäi todella paljon nälkää, hehkuttaa joukkueen kapteeni ja edustusjoukkueessa viime kaudella ensiesiintymisensä tehnyt Joona Mourujärvi.

OTTELUOHJELMA

U20 SM-SARJA | Sarjajärjestelmä

Sarjassa pelataan 24 joukkueen yksinkertainen alkusarja, 23 ottelua. Kaksitoista (12) parasta joukkuetta etenee SM-sarjaan, sijoille 13.-22 sijoittuneet kymmenen (10) joukkuetta alempaan jatkosarjaan, ja sijoille 23.-24. sijoittuneet U20 Mestikseen. 

SM-sarjassa pelataan kaksinkertainen sarja, yhteensä 22 ottelua. Alkusarjan pisteet ja maalit lasketaan mukaan. SM-sarjan kahdeksan (8) parasta jatkavat pudotuspeleihin, jotka pelataan paras viidestä -menetelmällä (yksiosainen pronssiottelu).

Alemmassa jatkosarjassa pelaavat alkusarjassa sijoille 13.-22 sijoittuneet sekä Mestiksen alkusarjan kaksi (2) parasta, yhteensä 12 joukkuetta. Alemmassa jatkosarjassa pelataan kaksinkertainen sarja, yhteensä 22 ottelua. Alemman jatkosarjan kuusi (6) viimeistä joukkuetta, jotka eivät ole Liigaseuran joukkueita, jatkavat SM-karsintasarjaan.

SM-karsintasarja pelataan kahdeksan (8) joukkueen yksinkertaisena sarjana, yhteensä 7 ottelua. Sarjan kaksi (2) parasta SM-alempaan alkusarjaan kaudelle 23-24, kaksi (2) viimeistä U20 Mestiksen alkusarjaan kaudelle 23-24.

finhockey.fi