Oulun Lippo ja Kärpät herättivät viime vuonna henkiin vanhan perinteen, jossa Lippo ja Kärpät ottavat yhteen pesäpallon ystävyys- ja haasteottelun merkeissä. Viime vuonna taistelu Raksilan herruudesta päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen tasapeliin 1-1.
Tavoitteena on tarjota urheilufaneille viihteellinen urheilutapahtuma yli lajirajojen. Tapahtuman järjestämisestä vastaa Oulun Lippo, joka tulouttaa osan ottelutapahtuman tuotoista Oulun Kärpät 46 ry:lle.
Saimme viime vuoden tapahtumasta erittäin positiivista palautetta niin katsojilta, yhteistyökumppaneilta kuin molempien joukkueiden pelaajilta. Tämän vuoksi halusimme järjestää tapahtuman tänäkin vuonna, vaikka olemme eläneet haasteellisia aikoja. Iso kiitos Kärppien suuntaan, että saimme soviteltua tapahtuman nopealla aikataululla molemmille osapuolille sopivaan ajankohtaan,
toteaa Läpilyönti Oy:n toimitusjohtaja Mika Lähteenmäki.
Viime vuoden tapahtumasta jäi meillekin vain hyviä muistoja, joten olemme mielellämme mukana myös tänä vuonna. Joukkuehenkeä rakentavaa yhteistä harjoitusjaksoa ei tänä kesänä ollut, joten tällainen rento ja hyväntuulinen tapahtuma sopii joukkueen ohjelmaan erinomaisesti. Se, että tapahtuma edistää myös oululaista juniorikiekkoa on hieno asia. Yli lajirajojen ulottuva seurayhteistyö Oulussa on arvokasta kaikille osapuolille,
toteaa Oulun Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen.
Haluamme kiittää Oulun Kärppien edustusta ja Oulun Lippoa tapahtuman järjestämisestä ja siitä, että saamme osan tapahtuman tuotosta juniorikiekkoiluun. Olemme tällä kaudelle tehneet muutenkin yhteistyötä Oulun Lipon kanssa ja olemme kiitollisia meille annetusta mahdollisuudesta,
kiittelee Oulun Kärpät 46 ry:n toiminnanjohtaja Mika Pieniniemi.
Tänä vuonna ottelu pelataan arkipäivänä ja koulujen alkamisen jälkeen. Uskomme, että tapahtuma tulee keräämään yleisöä hyvin viime vuoden tapaan. Pitää toivoa, että Suomen hallitus purkaa koronarajoituksia tuohon mennessä. Jos menemme nykyisillä voimassa olevilla rajoituksilla, niin pystymme ottamaan tapahtumaan 1000 tai 1500 katsojaa,
Läpilyönti Oy:n toimitusjohtaja Mika Lähteenmäki kertoo.
Lipon ja Kärppien haasteottelu pelataan Oulun DataCenter -stadionilla Raksilassa tiistaina 18.8. kello 18.00. Ottelussa pelataan kaksi 3 vuoroparin jaksoa, joiden välissä pidetään tauko. Liput tapahtumaan maksavat 10 euroa, alle 7-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi. Liput tulevat ennakkomyyntiin Lipon verkkokauppaan (https://lippo.shopunique.fi) 23.7.2020. Lisäksi tapahtumaan on tarjolla VIP-lippuja, joista voit tiedustella Mika Lähteenmäeltä sähköpostitse osoitteesta mika@odc.fi tai puhelimitse numerosta 040-5266171.