20.10.2020

Koko Kärppien joukkue testattiin koronaviruksen varalta tartunnan ilmettyä joukkueessa. 35 lisätestistä 34 tuli takaisin negatiivisena.

Kärpät tiedotti perjantai-iltana joukkueessa ilmenneestä koronavirustartunnasta. Tartunnasta johtuen koko muu joukkue ja sen henkilöstö kävi koronavirustesteissä, joiden tuloksista osa saatiin maanantaiaamuna ja loput tiistaina iltapäivällä. Ensimmäisistä testituloksista löytyi yksi uusi tartunta, josta tiedotettiin heti maanantaina. Tiistain tulokset olivat kaikki negatiivisia. Oulun Kärpät Oy:n toimitusjohtaja Tommi Virkkunen otti uutisen ilolla vastaan.

Hienoa tässä vaiheessa todeta, ettei lisätartuntoja ole. Näyttää siltä, että joukkueissa voimassa olevat varotoimet ovat olleet oikeita ja ne ovat tehonneet.

Kaikki koronavirukselle altistuneet testattiin ja he ovat tällä hetkellä karanteenissa. Karanteeni jatkuu 26.10. asti. Karanteenista johtuen Kärppien kolme kotiottelua ja yksi vierasottelu jouduttiin siirtämään. Liigan otteluohjelma muuttuu jokaisesta siirretystä ottelusta, joten keskustelu Liigan ja seurojen välillä on aktiivista. Virkkusen mukaan keskustelu on ollut ratkaisukeskeistä ja ilmapiiri kannustava.

Keskustelut ovat menneet hyvässä hengessä ja kaikki haluavat totta kai löytää uudet pelipelipäivät mahdollisimman pian. Yksittäisen ottelun siirto voi vaikuttaa useampaankin joukkueeseen kun vastustajat ja pelipaikat vaihtuvat, mutta kaikki vetävät tällä hetkellä yhtä köyttä ratkaisujen puolesta.

Kärpät kohtaa 28.10. kotiottelussa Lahden Pelicansin. Liput otteluun löydät Ticketmasterista!