27.03.2022

Kärpät aloittaa Playoffs-taipaleensa tänään sunnuntaina Nokia Arenalla. Neljännesfinaaleissa vastustajaksi asettuu runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Tampereen Ilves. Ottelusarja pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä. Peli alkaa kello 16.00.

Runkosarjan viimeisessä ottelussaan Kärpät kohtasi kotonaan KooKoon. Tiistaina pelattu Liigan päätöskierros tarjosi oululaisille viimeiseen saakka jännitettävää, sillä vaikka Kärpät voitti 4-3 lukemin oman vastustajansa, vaadittiin kuuden parhaan joukkoon pääsemiseksi enemmän. Kärppien onneksi Lahden Pelicans nappasi täyden pistepotin HPK:sta, ja näin ollen keltamustien paikka neljännesfinaaleissa varmistui.

“Oltiin vähän onnekkaitakin, että saatiin se kuudes sija. Muut joukkueet pelasivat sopivasti ristiin ja ne vapaapäivät, jotka tuon myötä saatiin, olivat enemmän kuin tervetulleita. Valmennuksen kanssa tehtiin keskiviikko-torstai valmisteluja Ilveksestä, ja perjantaina käytiin joukkueelle läpi tuleva vastustaja. Saatiin kaksi laadukasta harjoitusta, minkä jälkeen matkustettiin Tampereelle. Hyvä valmistautuminen ollut meiltä”,

kertaa päävalmentaja Lauri Marjamäki.

“Vastustaja on äärimmäisen laadukas, leveä ja hyökkäysvoimainen joukkue, joka on pelannut erinomaisen runkosarjan. Ei pärjätty heitä vastaan runkosarjassa, mutta ollaan yritetty miettiä, mitä pystyttäisiin parantamaan meidän pelaamisessa, jotta pärjättäisiin. Tärkeintä on ymmärtää, että kun kello 16 kiekko tippuu jäähän, niin jokainen on myös henkisesti läsnä ja heti valmiina tähän peliin. Tässä sellainen hetkessä elämisen taito on kaikista tärkeintä.

Ei meidän tarvitse mitään jänistä vetää hatusta. Pitää puolustaa hyvin, mutta ennen kaikkea kamppailu- ja maalineduspelaaminen täytyy olla tänään ihan tapissa!”

 

Kärpät 1. neljännesfinaaliottelussa:

Pyörälä – Mäenalanen – Leskinen
Slepets – Bourke – Emanuelsson
Junttila – Kalapudas – Aaltonen
Hyry – Koskenkorva – Räty
Koivunen

Byström – Niemelä T
Musin – Sklenicka
Ohtamaa – Niemelä M

Galimov
(Blomqvist)