30.08.2019

Oulun Kärpät aloitti CHL-kautensa voitolla Grenoblesta maalein 3-1 (2-0, 0-0, 1-1) ja saalisti historiansa 30. CHL-voiton. Paluun Ouluun tehnyt Jesse Puljujärvi laukoi kiekon häkkiin jo avausminuuteilla. Pelit jatkuvat sunnuntaina, kun Sveitsin mestari Bern saapuu kylään.

Ranskan mestari Grenoble oli jäädä jalkoihin avauserässä, mutta ei suostunut luovuttamaan aikaisen takaiskun jälkeen. Jännittävien vaiheiden jälkeen Kärpät oli lopulta voitokas ja avasi pistetilinsä haastavassa CHL:n E-lohkossa.

Raksilaan saapunut kotiyleisö ei ehtinyt edes asettua kunnolla katsomoon, kun jo maalilaulu soi. Ouluun palannut Jesse Puljujärvi ehti pelata vain kaksi vaihtoa ennen kuin Grenoble maaliverkko venyi. Puljujärvi sai komean kuvion päätteeksi kiekon keskikaistalle, mistä hyökkääjä lämäsi pelivälineen voimalla maaliin. Mika Pyörälälle ja Shaun Heshkalle ansaitut syöttöpinnat.

Avauserässä Kärpät hallitsi hieman pelitapahtumia. Grenoblen parhaat paikat syntyivät vastahyökkäyksien kautta, ja ainoastaan Justus Annusen pelisilmä ja nopea liikkuminen pitivät lukemat 1-0:ssa erän viimeiselle minuutille. Tauolle siirryttiin lukemissa 2-0, kun Radek Koblizek taisteli kiekon kanssa maalille ja sai survottua pelivälineen Janne Pesoselle. Pessi siivosi kiekon tyhjään nuottaan. Ketjun kolmas linkki Jussi Jokinen merkittiin kakkossyöttäjäksi.

Toisessa erässä nähdyistä tilanteista huolimatta lukemat säilyivät entisellään päätöserään. Jäähyt rikkoivat molempien joukkueiden pelaamista, eikä kiekko löytänyt tietään maaliin kertaakaan. Parhaat paikat Kärpille tulivat ylivoimien tarkoilla syöttökuvioilla. Muun muassa Pesonen, Jokinen ja Lasse Kukkonen saivat tontit aivan maalin edestä. mutta Grenoblen maalivahti Lukas Horak kesti erinomaisesti. Päätöserään suunnattiin tilanteessa 2-0.

Kolmas erä oli Kärpille haastavin. Grenoble laittoi suuremman vaihteen päälle ja loi painetta Kärppien maalille. Palkinnon vierasjoukkue sai erän puolivälissä, kun Damien Fleury löysi tilaa Annusen vartioiman maalin yläkulmasta. Kavennusmaalista vieraat saivat lisää energiaa, mutta eivät saaneet tasoitusta aikaiseksi. Grenoble kolisutti vielä tolppaa ennen kuin Kärpät iski kolmannen kerran.

Kärppien oloa helpotti huomattavasti Jakub Krejcikin maali. Puolustaja loi itselleen tilaa siniviivalta ja laukoi kiekon pelaajamuurin läpi sisään. Puljujärvi ja Michal Kristof saivat syöttöpisteet. Enempää maaleja ei enää nähty, joten Kärpät saalisti seurahistoriansa 30. CHL-voittonsa lukemin 3-1.

Yksi Kärppien tukipilareista oli maalivahti Justus Annunen. Hänen tärkeät torjuntansa pitivät edun kotijoukkueella, etenkin toisessa erässä, kun Grenoble pääsi yrittämään ylivoimalla useaan kertaan. Maalivahdille ottelu oli hankala, kun pelin paine siirtyi niin voimakkaasti puolelta toiselle.

“Hyvä fiilis jäi. Saatiin ensimmäisestä kunnon pelistä voitto. Oli vaikea pelata. Kun ne pääsivät meidän alueellemme, niin kiekkoa tuli kerralla enemmän. Sitten välillä tuli taukoja ja pian taas paljon tilanteita”, maalivahti kertoo.

Kärpät jatkaa CHL-pelejä jo sunnuntaina. Vastaan on tulossa Sveitsin mestari Bern, jota johdattaa Kärppien entinen päävalmentaja Kari Jalonen. Bernin puolustuksessa operoi ex-Kärppä Miika Koivisto. Tärkeääkin tärkeämpi kamppailu alkaa kello 19:00 Oulun Energia Areenalla.