05.10.2019

Oulun Kärppien lauantain ottelu pelataan Lappeenrannan Kisapuistossa. Oululaisten puolustus joutuu kovaan testiin, sillä isäntäjoukkue SaiPa tuo kentälle useita lahjakkaita maalintekijöitä, joista kirkkaimpana tällä hetkellä tuikkii John Persson.

Kaksi viimeistä otteluaan nollalla takaiskumaalilla selvittänyt Kärpät suuntasi eilen kohti Lappeenrantaa. Puolustus- ja maalivahtipeli ovat olleet oululaisten suurimmat vahvuudet tänä syksynä, mutta niillä pelkästään ei Kisapuistosta ole odotettavissa pisteitä. Tulosta pitäisi syntyä myös toisessa päädyssä, ja erityisesti Kärppien ylivoimapeli joutunee myös tänään suurennuslasin alle. Joukkueen ylivoima on kuitenkin näyttänyt elpymisen merkkejä ja jos pari pomppua olisi mennyt oikein Ässiä sekä Ilvestä vastaan, Kärppien ylivoimaprosentti ei olisi tällä hetkellä 12,5. Lohduttavaa on, että alivoima on käsittämättömästi edelleen sadassa prosentissa. Myös ykkösketjun kemia on kehittynyt. Jesse Puljujärvi, Juho Lammikko ja Mika Pyörälä tekevät tuhojaan ja ottavat mielellään vastuun maalinteosta.

SaiPa joutui luopumaan kesän aikana tärkeistä pelaajista, mutta tilalle seura sai John Perssonin ja Tomas Zaborskyn, jotka ovat onnistuneet sopeutumaan Lappeenrannan ympäristöön ja ovat olleet joukkueensa kantavia voimia alkukaudella. Ruotsista saapunut Persson on tehnyt viisi maalia ja Zaborsky tehot 2+5.

Kärppien kultakypärää kantaa tänään kaksi maalia Ässien verkkoon viimeistellyt Lammikko ja Red Bull -kypärä suojaa Aatu Rädyn terävää päätä. Kokoonpanoon on tehty muutoksia. Michal Kristof on kakkoskentän keskellä ja neloskentän muodostavat JYPiä vastaan sädehtineet Julius Hermonen, Jesse Koskenkorva ja Otto KarvinenMiska Humaloja toimi varamiehenä Ässät-ottelussa, mutta tänään mies nähdään mukana kakkoskentän laidalla. Maalilla torjuu Justus Annunen.

Pisteet ovat jaossa kello 17:00 eteenpäin. Ottelu näkyy tuttuun tapaan suorana Telia TV:ssä ja myös Kärppien Twitter-tili pysyy ajan tasalla pelin tapahtumista.