14.11.2019

Melkein kahden viikon mittainen pelitön tauko päättyy perjantai-iltana Lahdessa, kun Oulun Kärpät matkaa Pelicansin kotiluolaan. Pelaajat ovat saaneet levättyä, akut ovat täynnä ja nyt Liigassa siirrytään kohti uutta jaksoa. Lepo näkyy joukkueen vahvuudessa, sillä useat pelaajat ovat selättäneet vaivansa ja palanneet täyteen iskuun.

Kärppien onnistunut alkukausi Liigassa loi erinomaisen pohjan, josta on hyvä lähteä jatkamaan, kun ensimmäinen maajoukkuetauko on nyt ohitettu. Pelaajat ovat saaneet valmistautua rauhassa tämäniltaiseen otteluun, ja ilahduttavaa onkin, että pieniä kolhuja kokeneet ovat jälleen pelikuntoisia. Kokoonpanoon on tunkua ja varmasti kierrätystä tapahtuu, kun viikonloppuna pelataan kaksi ottelua. Perjantaina on peli Pelicansia vastaan ja lauantaiksi oululaiset palaavat kotiin isännöimään Turun Palloseuraa.

Syksyn jokaisessa Liiga- ja CHL-ottelussa puolustuksessa ahkeroinut Ludwig Byström toteaa, että maajoukkuetauko tuli tarpeeseen ja nyt energiaa riittää alkutalvea varten.

“Oli hienoa saada muutama vapaapäivä ja viettää aikaa perheen kanssa. Mutta on hauskaa olla taas täällä, nähdä jätkiä ja valmistautua peleihin.”

Ruotsalaispuolustaja on tehnyt 18 ensimmäiseen Liiga-peliin 9 tehopistettä ja on joukkueensa kuudenneksi tehokkain pelaaja. Yhdysvalloista Suomeen kesällä saapunut Byström paljastaa, ettei syksyn alussa ollut täysin helppoa sopeutua uuteen kiekkoiluympäristöön ja -kulttuuriin. Onnekseen hän sai pakkiparikseen Mikko Niemelän, jonka kanssa yhteistyö on kehittynyt peli peliltä.

“Tänne saapuminen oli iso muutos, kun olin pelannut sitä ennen neljä vuotta AHL:ssä. Alkuun olikin hankalaa, mutta nyt tuntuu, että pelaan paremmin ja paremmin. Tykkään pelata Niemelän kanssa. Tunnemme toisemme jo hyvin ja tiedämme toistemme liikkeet jäällä, ja se tekee pelaamisesta luontevampaa.”

Kärpät ja Pelicans tarjosivat kolme viikkoa sitten jännittävän spektaakkelin, joka päättyi oululaisten 5–3-voittoon. Tuosta ottelusta muistetaan parhaiten Justus Annusen nollapeliennätyksen varmistuminen sekä Julius Junttilan kauden ensimmäinen kotipeli. Jesse PuljujärviJuho Lammikko sekä Mika Pyörälä onnistuivat jokainen maalinteossa ja tämä kolmikko on ollut Kärppien vahvin ase myös monessa pelissä sen jälkeen. Junttila on tuonut saapumisensa jälkeen paljon taitoa kakkoskenttään, joka keventää ylemmän ketjun kuormaa merkittävästi. Pelicansia vastaan on myös muiden ketjujen onnistuttava tehtävissään, sillä muuten kyyti voi olla Lahdessa rajua.

Junttila onnistui kotiavauksessaan heti maalinteossa. Kuva: Jussi Määttä

Pelicans majailee sijalla 11, mutta sarjataulukon tasaisuuden takia sillä on matkaa neljänteen ruutuun vain 6 pistettä. Lokakuun lopulla lahtelaiset kärsivät neljä perättäistä tappiota, mutta sen jälkeen voitot irtosivat Sportista sekä KooKoosta, joten kurssi on jälleen kääntynyt nousuun. Näistä voitoista jälkimmäinen tuli kotihallissa, mutta vasta jatkoerän jälkeen. Lahtelaisten kotisaldo ei ole paras mahdollinen, sillä vierasjoukkue on jäänyt tänä syksynä vain kerran pisteittä vierailtuaan Isku Areenalla. Kärpille vastustajan kotisaldo ennakoisi myös pisteitä, mutta tälläkin sesongilla on useasti voitu todeta, että oululaisten vierailu sytyttää jokaisen Liiga-kilpakumppanin antamaan parhaansa. Kärppien kannustusjoukot nousevat isoon rooliin jälleen, ja paikalle odotetaankin mukavasti EtäKärppiä ja muita joukkueen ystäviä.

Byström tietää, että voiton hakeminen vaatii koko joukkueelta onnistumista. Hän ja muut Kärppien puolustajat joutuvat olemaan varuillaan, kun vastustajan vikkelät ja taitavat pelaajat puskevat kohti maalia.

“Heillä on kovia pelaajia Lahdessa, kuten Juhamatti Aaltonen. Heidän kaukalossaan ei ole helppo pelata ja ottelusta on tulossa todella haastava.

Aaltosen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös esimerkiksi Topi Jaakolaan, joka pelaa ensimmäistä kertaa urallaan Kärppiä vastaan. Oulussa neljää Suomen mestaruutta juhlinut puolustaja oli pelikiellossa kauden ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta tänään hänen tehtäviinsä kuuluu pysäyttää rakkaan ex-seuransa maaliyritykset. Lisäksi mielenkiintoa lisää AHL:stä saapunut Alex Lintuniemi, joka liittyi turkoosipaitoihin maajoukkuetauon aikana.

Kärppien kokoonpano sai hyviä uutisia, kun Aleksi MäkeläJanne Pesonen ja Radek Koblizek ovat pelikuntoisia. Hyökkääjät pelaavat samassa kolmikossa Julius Hermosen kanssa ja Mäkelä seiskapakkina. Maalilla torjuu Patrik Rybar ja Justus Annunen on varamiehenä.

Peli alkaa Lahdessa kello 18.30. Telia TV näyttää ottelun suorana ja Kärppien Twitter-tilillä päivitetään pelin kohokohtia.

Myös huomenna kiekkoillaan. Kärpät pelaa lauantaina Oulun Energia Areenalla Turun Palloseuraa vastaan.

Liput: Ticketmaster