17.02.2021

Lasse Kukkosen palkintokaappi jatkaa täyttymistään myös peliuran jälkeen. Kukkoselle myönnettiin Forum24:n Vuoden oululainen- ja maakuntahallituksen Pohjois-Pohjanmaa -palkinnot.

 ”Vähän hassu olo. Tietenkin olen tosi otettu, mutta ehkä vähän hämmentynyt. Koen, että palkinnot ovat kuitenkin sellaisia juttuja, että ne tulevat siitä minkälaisessa joukkueessa on saanut olla. Tietenkin ne nimetään henkilökohtaisesti, mutta ne liittyvät vahvasti tähän yhteisöön.”

Kukkonen kommentoi palkintojaan.

Molemmat palkinnot liittyvät vahvasti Ouluun ja Pohjois-Pohjanmaahan. Kotiseutu on aina ollut Kukkoselle tärkeä asia, ja nimenomaan sen asian ympärille rakennetut palkinnot hän arvostaa korkealle.

”Se (paikallisuus) lämmittää todella paljon sydäntä. Kotiseutu, tämä alue, tämä halli ja nämä ihmiset ovat aina olleet minulle todella tärkeitä. Vaikka maailmalla välillä pelasinkin, niin koti oli aina täällä.”

Pohjois-Pohjanmaa -palkinto on myönnetty vuodesta 2005 alkaen Pohjois-Pohjanmaan hyväksi tehdystä elämäntyöstä tai työstä, joka on tehnyt Pohjois-Pohjanmaata tunnetuksi ja vahvistanut sen identiteettiä. Kukkonen on ensimmäinen urheilija, jolle kyseinen palkinto myönnetään.

Vuoden oululainen on perinteinen, jo 80-luvulta saakka järjestetty äänestys. Forum 24:n esiraati valitsi ehdokkaiksi yhdeksän eri tavoin viime vuonna ansioitunutta tai esillä ollutta toimijaa. Päätöksen Vuoden oululaisesta tekevät lopulta äänestäjät. Vuoden oululaiseksi voidaan valita henkilö tai muut toimija, kuten urheilujoukkue, orkesteri, yritys tai tapahtuma, joka on oululainen, oululaistaustainen tai jolla on muuten vahvat siteet kaupunkiin.

Oulun Kärpät onnittelee Lassea molemmista palkinnoista!