15.01.2022

Lukko – Kärpät 2-1

Kärpät kohtasi lauantai-iltapäivänä Raumalla Lukon. Juhamatti Aaltoselle peli oli Liiga-uran viidessadas. Ottelu ratkaistiin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, kun Lukon Vili Saarijärvi viimeisteli loppulukemiksi taululle 2-1.

Ensimmäisessä erässä oli havaittavissa tunnustelua puolin ja toisin, kun joukkueet hakivat vielä otettaan peliin. Pelin alku oli katkonainen, mutta erän ainoaksi jäähyksi jäi ajassa 08:48 Iivari Säkkiselle vihelletty huitomisrangaistus. Kärppien ylivoima ei onnistunut hyödyntämään kyseistä erikoistilannetta. Erän aikana kuitenkin väläyteltiin molemmilla hyökkäysalueilla. Lukko-hyökkääjä Sebastian Repo onnistui rakentelemaan otollisia maalipaikkoja joukkueelleen, ja illan juhlakalu Juhamatti Aaltonen pääsi kertaalleen läpiajoon. Silti ensimmäiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 0-0. Myös torjunnat erän päättyessä olivat tasan 9-9.

Toisen erän alkupuoliskolla nähtiin ensimmäinen kärppärangaistus. Se langetettiin hyökkääjä Petter Emanuelssonille kampituksesta. Kotijoukkue ei myöskään onnistunut avaamaan maalihanojaan ylivoimalla. Tasaviisikolle päästyään Kärpät onnistui luomaan vaarallisia maalipaikkoja, kun hyökkääjä Jesse Koskenkorva karkasi kertaalleen läpiajoon ja kanadalaishyökkääjä Troy Bourken laukaus kilahti Lukko-maalin tolppaan. Ajassa 33:38 tarkisteltiin videolta isäntäjoukkueen mahdollista avausmaalia, kun laukaus päätyi maalivahti Stanislav Galimovin kainaloon. Tuomarit tutkailivat tilannetta tovin, mutta päätyivät lopulta siihen, ettei kiekko ylittänyt maaliviivaa. Vielä erän viimeisillä sekunneilla hyökkääjä Julius Hermonen polkaisi läpiajoon, mutta Lukon maalia vartioinut Artem Zagidulin onnistui pysäyttämään tämän yrityksen.

Kolmanteen erään lähdettiin tutuista 0-0-lukemista. Viimein ajassa 44:53 nähtiin ottelun avausosuma, joka Kärppien kannalta syntyi harmittavasti isäntäjoukkueen toimesta. Maalin viimeistelijänä toimi Sebastian Repo ketjukaveri Anrei Hakulisen avustamana. Päätöserän puoliväli oli ennätetty ylittää, kun Ville Koivunen iski Kärpät tasoihin. Syötöt 18-vuotiaan hyökkääjän osumaan antoivat ketjutoverit Aaltonen ja Koskenkorva. Ottelun viimeinen peliminuutti oli Kärppien kannalta murheellinen, sillä Lukko onnistui punnertamaan itsensä johtoasemaan kultakypärä Vili Saarijärven johdolla. Summerin soidessa lukemat taululla olivat 2-1.

“Ehdottomasti huippupeli oli. Lukko oli vahva ekassa erässä, me petrasimme omaa tekemistämme erän edetessä ja pääsimme paremmin peliin kiinni. Toinen ja kolmas erä me olimme hallitsevampi joukkue ja loimme hyviä paikkoja, mutta ei tehty enempää maaleja. Tuo lopun viimeinen ratkaisu jäi harmittamaan. Vähän jäi kelloon aikaa. Aika kyseenalainen tilanne oli siinä sinisen päällä, eikä meidän pakki päässyt tilanteeseen kiinni. Kyllä meidän näkemyksemme on, että siinä estäminen oli. En tiedä, näkivätkö tuomarit edes koko tilannetta, mutta se meni ohi ja siitä syntyi voittomaali. Raskas hinta tälle pelille. Huippumatsi ja tuollainen päätös, niin jäi kyllä harmittamaan. Otettiin eiliseltä pelillisesti askeleita eteenpäin ja oltiin hyviä tuossa pelissä. Nyt vaan Tamperetta kohti ja maanantaina Ilves vastaan”,

kommentoi Kärppien päävalmentaja Lauri Mikkola ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Kärppien vieraskiertue jatkuu Tampereelle, missä maanantaina 17.1. oululaisia isännöi Ilves. Liiga-kierroksen ainoa ottelu starttaa kello 17.00!