Lauantain Kärpät – KalPa -ottelutapahtumassa kunnioitetaan kevään 2014 Suomen mestaruutta. Mestaruusjoukkueen jäsenet on kutsuttu paikan päälle tapahtumaan, ja heitä onkin mahdollisuus tavata tunti ennen ottelun alkua hallin tekojääkentän puoleisella käytävällä. Paikalle saapuneet mestaruusjoukkueen jäsenet esitellään myös jäällä ennen avauskiekon pudottamista.
Tapahtuman aikana hallin puolella kuullaan entisten pelaajien kuulumisia ja muistellaan kultaiseen kevääseen päättynyttä kautta 2013-2014. Älä jää ilman lippua, vaan lunasta paikkasi Raksilassa NYT Ticketmasterin verkkokaupasta!