13.08.2021

Kärppien U20-joukkueessa viimeiset kaksi kautta kiekkoillut maalivahti Leevi Meriläinen siirtyy Kanadan juniorisarja OHL:ään, Kingston Frontenacsin riveihin.

Leevi Meriläisen pelit jatkuvat rapakon takana, kun tänään 19 vuotta täyttävä maalivahti siirtyy OHL:ään, Kingston Frontenacsin riveihin. Meriläinen on torjunut Kärppien organisaatiossa eri juniorijoukkueissa ja kahden viime kauden ajan hän on tilkinnyt pääosin U20-joukkueen maalia.

Meriläinen on Ottawa Senatorsin kolmannen kierroksen varaus kesältä 2020, ja kolmevuotisen NHL-tulokassopimuksen hän allekirjoitti viime kesäkuussa. Meriläisen uusi kotikaupunki Kingston sijaitsee vain parin tunnin ajomatkan päässä Ottawasta. Ajatus siirrosta Kanadaan tulikin Meriläisen mukaan alun perin Senatorsin organisaatiosta.

”Aika pitkään sitä punnittiin, että mikä olisi paras vaihtoehto ensi kauden suhteen, ja lopulta Ottawan suunnalta tuli sitten ehdotus tästä siirrosta. Mietimme asiaa agenttini ja Kärppien kanssa ja olen tyytyväinen, että päädyimme tähän. Odotan innolla, että pääsen lähtemään ja tutustumaan uuteen paikkaan.”

Kingston on reilun sadantuhannen asukkaan kaupunki Ontariojärven rannalla, jonka kruununjalokivi on perinteikäs jääkiekkoseura Frontenacs. Meriläisen mukaan organisaatio ja kaupunki ovat etukäteen vaikuttaneet hienoilta, vaikka kovin paljoa tietoa hänellä ei paikasta vielä olekaan.

”Paljoa en etukäteen tiedä, mutta valmentajat ja GM:t ovat kertoneet, että siellä on kasassa hyvä joukkue. He ovat myös näyttäneet joukkueen tiloja ja kaupunkia Zoom-puhelussa, ja kaikki on näyttänyt tähän asti hienolta.”

Kaupunkikierros ei ole ensimmäisenä mielessä, kun nuori mies parin viikon päästä matkaa Kingstoniin, vaan Meriläinen odottaa sormet syyhyten pelien alkamista.

”Kauden ja pelien alkaminen on totta kai ykkösjuttu, sitä odottaa joka vuosi eniten.”

Peli- ja harjoitusmäärät ovat olleet kehityksen avain

Meriläinen on noussut nopeasti Kärppien organisaatiossa viime vuosina. Erinomaiset otteet yhdessä joukkueessa ovat poikineet näytönpaikan seuraavalla tasolla, ja viime kaudella hän kantoi Kärppien U20-joukkueessa torjuntavastuun. 22 ottelua runkosarjassa sujuivat torjuntaprosentilla 93,4%.

”Tärkein asia kehityksen suhteen on ollut se, että olen aina päässyt harjoittelemaan ja pelaamaan paljon kaikissa ikäluokissa. Se on varmasti ollut isoin tekijä.”

Kärpät ja Meriläinen solmivat kolmevuotisen sopimuksen viime tammikuussa, jonka myötä hän on edelleen Kärppien sopimuspelaaja. Meriläisen on määrä palata Kärppiin kaudeksi 2022 – 2023.