29.12.2021

Hallituksen ja viranomaisten poukkoileva päätöksenteko koronarajoitusten osalta sekä puutteellinen ja epäselvä viestintä liiketoiminnan rajoittamisesta aiheutuvien kustannusten kompensoinnista asettavat Liiga-seurat taloudelliseen ahdinkoon.

Koronapandemia on haastanut yhteiskuntaamme ja toimintaamme kohta kahden vuoden ajan. Rokotuskattavuuden kasvu, koronapassin käyttöönotto sekä yritysten ja muiden toimijoiden toteuttamat mittavat terveysturvallisuustoimet ovat mahdollistaneet yhteiskunnan osittaisen avaamisen syksyn aikana. Rajoitustoimenpiteiden tulee olla jatkossakin tarkoin kohdennettuja ja tarkoituksenmukaisia.

Liiga-seurat ovat osoittaneet pandemia-aikana kykynsä terveysturvallisen tapahtuman järjestämiseen. Lisäksi ottelutapahtumissa on muun muassa edistetty kasvomaskin käyttöä ja tuettu rokotekattavuuden lisäämistä rokotepisteillä. Nyt hallituksen ja viranomaisten sekavan päätöksenteon perusteella ollaan kuitenkin päätymässä tilanteeseen, jossa kaikki yleisötilaisuudet turvallisuustoimista ja areenan koosta riippumatta kielletään.

Sosiaali- ja terveysministeriö on 28. joulukuuta ohjeistanut aluehallintovirastoja tarkastelemaan omien toimialueidensa yleisötilaisuuksiin ja asiakastiloihin kohdistuvia rajoituksia erityisesti matalan riskin tilaisuuksien kohdalla.

Usealla alueella tähän tilanteeseen ajauduttiin yhden päivän varoitusajalla. Joillakin alueilla ei vahvistusta sille, minkälaisia rajoituksia elinkeinonharjoittamiselle 30. joulukuuta alkaen asetetaan, ole vieläkään saatu. Kuitenkin vain joitakin päiviä aiemmin hallituksen viesti oli, että THL:n matalan riskin tilaisuuksissa koronapassin käyttöä jatketaan. Tilanne on täysin kohtuuton, eivätkä nyt asetetut rajoitukset ole välttämättömiä eivätkä oikeasuhtaisia kokonaisuutta silmällä pitäen.

Odotamme aluehallintovirastoilta välittömiä toimia sen hyväksi, että yleisötilaisuuksien jatkaminen mahdollistetaan terveysturvallisuus huomioiden sen sijaan, että toiminta kielletään kokonaan.

Kaksi vuotta jatkunut poikkeustila on ajanut Liiga-seurojen taloudellisen tilanteen kriittiseksi. Kustannustuki on osaltaan auttanut selviytymistä, mutta kun kassavirrat näillä rajoituspäätöksillä katkaistaan, eivät kuukausien viiveellä maksuun tulevat kustannusten kompensaatiot riitä kriittisestä tilanteesta selviytymiseen. Samaan aikaan mahdollisuudet kustannusten sopeuttamiselle ovat olemattomat.

Tapahtuma-alalla joulukuun alkuun saakka käytössä ollut tapahtumatakuu soveltuu tukimuotona paremmin Liiga-seurojen tilanteeseen. Tapahtumatakuuta myönnettiin myös urheilutapahtumille, mutta ei sarjamuotoiselle urheilulle, vaikka Liiga-seurat työllistävät merkittävän määrän tapahtuma-alan ammattilaisia ottelutapahtumissaan. Hallitus on luvannut elinkeinotoiminnan rajoittamisen yhteydessä päättää ja viestiä myös yritysten joustamattomia kustannuksia kompensoivista tukitoimista, mutta tällaista tietoa emme ole saaneet.

Vaadimme hallitukselta välitöntä päätöstä tapahtuma-alan kustannusten kompensointiin rajoitusajalta. Tukitoimien tulee olla riittäviä ja ne on toteutettava nopeasti.

Heikki Hiltunen, puheenjohtaja, Jääkiekon SM-liiga Oy
Riku Kallioniemi, toimitusjohtaja, Jääkiekon SM-liiga Oy

Jukka Valtanen, toimitusjohtaja, Oy HIFK Hockey Ab
Antti Toivanen, toimitusjohtaja, HPK Liiga Oy
Risto Jalo, toimitusjohtaja, Ilves-Hockey Oy
Antti Laakso, toimitusjohtaja, Jukurit HC Oy
Risto Korpela, toimitusjohtaja, JYP Jyväskylä Oy
Toni Saksman, toimitusjohtaja, KalPa Hockey Oy
Sakari Välimaa, toimitusjohtaja, KooKoo Hockey Oy
Tommi Virkkunen, toimitusjohtaja, Oulun Kärpät Oy
Jukka Kunnas, toimitusjohtaja, Rauman Lukko Oy
Lauri Pöyhönen, toimitusjohtaja, Lahden Pelicans Oy
Jussi Markkanen, toimitusjohtaja, Liiga-SaiPa Oy
Tomas Kurtén, toimitusjohtaja, Hockey-Team Vaasan Sport Oy
Mika Aro, toimitusjohtaja, Tamhockey Oy
Kai Koskinen, puheenjohtaja, vt. toimitusjohtaja, HC TPS Turku Oy
Mikael Lehtinen, toimitusjohtaja, HC Ässät Pori Oy

Lähde: www.liiga.fi