20.08.2019

Oulun Kärppien valmistautuminen alkavaan CHL- ja Liiga-kauteen on viimeisillä metreillään, kun joukkue pelaa tänään viimeisen harjoitusottelunsa. Raksilan jäätä saapuu testaamaan perinteinen harjoitusvastustaja Luleå, joka kuului viime kaudella SHL:n kärkijoukkueisiin.

Kärpillä on takanaan kaksi onnistunutta harjoitusottelua. Elokuun 9. päivä joukkue kokeili taitojaan KalPaa vastaan vieden voiton maalein 7-1 ja viime perjantaina TPS nujertui 4-0. Hyvässä vireessä kiekkoileva Kärpät haluaa luonnollisesti jatkaa samalla mallilla, mutta viime kaudella Ruotsin runkosarjan toiseksi sijoittuneella Luleålla on varmasti aikeita iskeä kapuloita rattaisiin.

Luleå ja Kärpät ovat mitelleet vastakkain jo useana syksynä ennen kauden alkua. Vuosi sitten joukkueet pelasivat Kalixissa, missä Kärpät jätti ruotsalaisjoukkueen maaleitta 4-0. Kaksi vuotta takaperin Kärpät oli jälleen vahvempi osumin 6-2. Viimeksi Luleå oli oululaisia parempi 2016, kun se vei elokuisen harjoitusottelun 3-2.

Luleålla on takanaan varsin onnistunut kausi. Yleensä ylemmässä keskikastissa majaillut joukkue jäi keväällä tasapisteisiin runkosarjan voittajan Färjestadin kanssa ja ylsi pudotuspeleissä aina välieriin saakka. Jääkiekkohenkisen kaupungin ylpeys haluaa pitää asemansa SHL:n kärkiseurojen joukossa, joka näkyy kesän aikana tehdyissä hankinnoissa. Luleån runko sai lisää lihaa ympärilleen, kun tuoreet maailmanmestarit ja Liigasta varsin tutut hahmot Juhani Tyrväinen ja Arttu Ilomäki panivat nimikirjoituksensa sopimuspapereihin. Kärppäkannattajat tunnistavat Luleån riveistä myös Niklas Olaussonin. Sentteri edusti Kärppiä yhden kauden ajan 2016-2017.

Kahdessa harjoituspelissä pelannut Juho Lammikko on ollut tyytyväinen omaan ja joukkueen suorittamiseen. Hän painottaa kuitenkin, että parantamisen varaa riittää. Hyökkääjä myöntää, ettei illan vastustaja tai Raksilan kotiyleisö ole miehelle vielä kovinkaan tuttuja, mutta hän odottaakin illasta todella viihdyttävää.

“Vaikea sanoa vielä mitään kotiyleisöstä, mutta All Stars-ottelusta jäi hyvä maku. Tänään uskon tunnelman olevan todella hyvä.”

Kokoonpanomuutoksia on jälleen tehty. Esimerkiksi hyväntekeväisyystapahtumissa kiertäneet Jussi Jokinen ja Janne Pesonen pukevat kärppäpaidan päälleen ja miehittävät hyökkäysketjun Radek Koblizekin kanssa. Maalilla pelaa Patrik Rybar. Kokoonpano löytyy ennakon lopusta.

Perjantaina Pyhäjärvellä kapteenina pelannut Miska Humaloja ei ole mukana ylävartalovamman takia. Hyökkääjä on arviolta noin kuukauden sivussa.

Kärpät ja Luleå iskevät yhteen Oulun Energia Areenalla kello 18:30. Saavu katsomaan, millainen Kärppien taso on ennen kuin CHL-lohkovaihe starttaa. Varaa lippusi kätevästi Ticketmasterista.

Lippuhinnat:

Aikuiset – 11e
Lapset 7-16v – 6e
Opiskelijat, eläkeläiset – 6e
Pyörätuolipaikka – 6e