23.05.2022

Ludwig Byström aloittaa neljännen kautensa Kärppien takalinjoilla. Ruotsalaispuolustaja kertoo Oulun olevan tärkeä paikka hänelle ja perheelleen, mutta toivoo sekä itseltään että joukkueeltaan urheilullisesti parempia otteita ensi kaudella. 

Kärppien kausi 2021 – 2022 päättyi neljännesfinaaleihin Ilvestä vastaan. Kauden päättymisen jälkeen pelaajisto suuntasi kuukauden mittaiselle lomalle, ennen kuin valmistautuminen tulevaan kauteen käynnistettiin. Kärppien ruotsalaispuolustaja Ludwig Byström vietti neljäviikkoisen jakson tiiviisti perheensä kanssa.

”Pudotuspelien aikaan joudun olemaan paljon erossa vaimostani ja lapsistani. Vaimoni saa tehdä kovasti hommia koton lasten kanssa. Vietin paljon aikaa perheen kanssa, ja näin ystäviä ja sukua kotipuolessa. Siinä aika lailla kaikki mitä tein.”

Kiireisenä Byströmin on pitänyt myös Örnsköldsvikissä sijaitseva rakennustyömaa. Perämeren rannalle on noussut perheen uusi koti.

”Muutimme sinne noin puolitoista viikkoa sitten. Alakerta on aika lailla valmis, mutta töitä riittää vielä yläkerrassa.”

Tulevaa kautta Byström, 27, odottaa innolla. Henkilökohtaisena tavoitteena on olla syksyllä vahvempi kamppailija, kuin aiempina kausina.

”Teen kovasti töitä kesällä. Voin ottaa vähän painoa ja tulla vahvemmaksi kulmissa ja maalin edustalla. Se on suurin asia mitä työstän jään ulkopuolella.”

Katso Byströmin koko haastattelu yllä olevalta videolta tai Kärppien Youtube-kanavalta!